Jouluinventaariota, osa monta

Pratchettin peikot eivät ole kovin hyviä laskemaan enempään kuin kahteen (mutta siihen saakka he ovatkin sitten hakoja räknäämään), tämä olisi varmaan jo joulusarjan osa "tosi monta". (Kollegani taivuttaa moni-sanan illatiiviä, että "monteen kertaan" - ja mua ärsyttää... ne sanovat jotkut täällä päin imperfektin jopa, että "mä tekkiin" - koeta siinä sitten opettaa maahanmuuttajille verbitaivutusta... Mutta takaisin jutun juoneen.)

Tähän viimeiseen(??) osaan ajattelin muistella, mitä näpräsin täksi jouluksi. Se on kyllä äkkiä muisteltu. Monestihan mulla onkin aikaa näprätä vasta joulun jälkeen, ja nytkin polttelisi ruveta tonkimaan roinajemmoja (ja leikkailemaan, liimailemaan...), ruokapöytäkin olisi sopevasti raivattuna. Mutta nyt tuli mieleen, että toisenkin aiheen taidan mahduttaa tähän näpräysten vähyyden vuoksi.

Olen jo ekassa osassa kirjoittanut lasi- ja olkitähtihimmeleistä, jottei siitä värkkäämisestä sen enempää. Laitoin tosin äsken olkia lisää likoamaan, jotta pätkin ne valmiiksi oikianmittaisiksi. mahtuvat paremmin lootaan, johon jo pakkasin em. tähdet. Kas kun vähitellen olen aloittanut joulun poiskorjuuta. Nyt kun puolet lapsista ovat jo lähteneet, niin joulu tai sen vietto ainakin alkaa olla ohi.

Kuusenkoristelun tekivät lapset tänä vuonna, eikä siihen pantu kuin murto-osa koristeista, mikä on vain hyvä sekä esteettisyyden että poiskorjaamisen kannalta. Minä rustasin porraskaiteeseen tutun köynnösasetelman, muovinen viinirypälejäljitelmä, josta roikottaa palloja ja paperitähtiä. Kuva yllä on sekin vuodelta 2007 ja ilman niitä ihania paperitähtiä, joiden tekemisen opin Anja Huuskolta - ja joita häneltä myös ostin lähetyksen hyväksi melkoisesti. Tähti pujotellaan neljästä paperisuikaleesta.

Ai juu, onhan tuossa ovikranssissa juuri niitä samalla mallilla tehtyjä tähtiä, kylläkin hopeisina, kahvipussisuikaleista. Kranssinpohjan mulle teki Liisa käsityöpiiristä. Nuo kullertavat tähdet on kierrätysmateriaalia nekin, joidenkin isojen suklaakarkkien "muffinikuppina" olivat, kun evankeliumijuhlien käsityötalkoisiin Tuula Kaisa oli tuonut Venäjän tuliaisia. Mä tietty jemmasin muidenkin kääreitä. Siinä vaiheessa he olivat jo tulleet tietämään jemmailutapani.

Sitten vähän siitä toisesta aiheesta, muistamisesta. Mulla oli ennen joulua hommana postittaa KD-naisten jäsenkirje. Säästin postituskuluissa lähettämällä osan sähköisenä ja viemällä muutaman paikkakunnan jäsenen kirjeen postilaatikkoon. Kuoroharjoituksiin mennessä otin 80-vuotiaan jäsenemme kirjeen mukaan tarkoituksenani käydä tipauttamassa se postilootaan kuorosta palatessa. Mutta sitten tulikin mieleeni, miksen kävisi viemässä sitä suoraan käteen, jos hän sattuu olemaan kotona. Tosin arvasin, että jos käyn ovella, en siitä niin nopsasti irtoa kuin jos vaivihkaa laatikolla kävisin. Olisiko minulla aikaa? Päätin, että on. Niinpä istuin reilun puoli tuntia juttelemassa Kirstin ja Kaukon kanssa. Tunsin valinneeni oikein. Ja sitä mieltä oli miehenikin, jolle soitin olevani tulossa vähän myöhässä saunaan.
Mies itse hoksasi samantapaisen muistamiskäynnin yllättäen. Olin 4. adventtina kauneimmissa joululauluissa kuoron kanssa. Ollesani pyöräilemässä kotiin päin, mies juoksi vastaan ja ehdotti, että käydään nyt Seijalla kylässä, kun oli taas aamulla soitellut ja kysellyt meitä. Miten sattuikin yhyttämään minut juuri Seijan portinpielen tuntumassa!? Seijan omat lapset asuvat kaukana. Minun omat vanhempani asuvat kaukana. Olen kiitollinen, kun serkkuni Matti ja siskoni käyvät joka päivä sokeaa isääni katsomassa. Varmaan Seijan lapsetkin ovat tyytyväisiä, että heidän äidillään on usein seuraa.