perjantai 18. maaliskuuta 2011

Vauvalle

Ensi kesän Evankeliumijuhlilla on myös lähetyskahvila ja piiitkä myyntipöytä lähetystyön hyväksi. Sille pöydälle talkoillaan kaikenlaista käsityötä myytäväksi: koruja, laukkuja, tyynyjä, pehmoleluja, kortteja, sukkia ym. vaatteita - ja mitä kaikkea keksitäänkään.

Kuten olen aivan varmasti lukemattomia kertoja jo maininnut, olen viime kesästä asti virkannut erivärisiä ja monenkirjavia isoäidinneliöitä, käyttäen hyväksi kaikkia langanloppuja samalla. Kun olen mennyt neliömosselon kanssa käsityötalkooiltaan, niin siellä olen saanut hyviä ideoita siitä, miten ja mihin neliöitä voisi käyttää. Kun Seija näki turkoosinsävyisiä neliöitä, hän arveli, että ne sopisivat vauvanpeittoon. Aulikki oli saanut sukulaiselta käyttämättä jäänyttä turkoosia lankaa, jota sitten aloin virkata valmiiden neliöiden laitaan, ja muutamia yksivärisiä tein kirjavuutta rauhoittamaan. Eilen illalla sain vhdoin valmiiksi viimeiset, jotka katsoin sopiviksi täydentämään, ja sain järjestettyä jonkinlaiseen installaatioon. Tuon 6X8 -tilkkumäärän olisi voinut järjestää varmaan sadoilla eri tavoilla, mutta en varmaankaan enää siirtele palasia - ellei tule aivan huippuideaa joltakulta. Nyt samantien. Aion nimittäin alkaa yhdistellä näitä tämän viikonlopun mittaan. Että pääsee jo vihdoin kokoilemaan jotain muutakin.


3 kommenttia:

  1. Sen verran muutin palojen järjestystä, että vaihdoin kahden yksivärisen palan paikkaa. Hähää!

    ... siis vasemmanpuolinen toiseksi alimmalta riviltä meni toiseksi ylimmän rivin kolmanneksi vasemmalta.

    VastaaPoista
  2. Harva uskoo, miten paljon menee aikaa neliöiden virkkaamiseen! Kaunis peitto tulee!

    VastaaPoista
  3. Juu, ja ruutujen virkkausta enemmän tuntuu vievän neliöiden yhdistely. Tai se on ainakin huomattavasti tylsempää.

    VastaaPoista