maanantai 21. heinäkuuta 2014

Matkapäiväkirjan viimeinen osa, 10.-14.7. 2014

Sunnuntaina emme menneet kirkkoon, kun pingstkyrkanilla oli kesätauko. Sen sijaan kuuntelimme netin kautta kotikirkon jumista, ja Daliakin tykkäsi kuunnella virrenveisuuta. Sää ei ollut enää niin helteinen ja pieni sadekuurokin helli Dalian pihaa. Siellä ei saa puutarhaa kastella kuin tiettyinä päivinä viikossa, aamulla ja/tai illalla, ja jonkinlaista aakkosjärjestystä  tms. noudattaen...
Mies tutkaili edelleen paluumatkavaihtoehtoja tietsikan ääressä, ja lopulta alkoi näyttää varmalta, että palaamme ajaen pohjoisen kautta, koska yölaivaan emme olisi saaneet hyttiä ja päivälaivaan ei mahtunut ajoneuvoa. Niinpä mies päätti, että lähdetään paluumatkalle vielä samana iltana, koska hän ajaa mieluummin illalla ja yöllä, kun on viileää ja vähemmän liikennettä. Sillä välin kun me Dalian kanssa katselimme valokuvia tietsikalta, mies oli jo pakannut lakanamme ynnä muut matkatavaramme. Myös perheen poika pakkaili, koska lupasimme hänelle kyytin kaupungin toiselle laidalle, kesätyöpaikkakortteeriin.
Tuntui vähän kurjalta jättää Dalia ihan yksin, kun veimme hänen poikansakin mennessämme, mutta oli hyvä tietää, että jo seuraavana päivänä hän saa uusia vieraita ja toisen pojan vuorostaan kotiin.
Torkuin varmaan jo matkalla Osloon, tai sitten kesityin niin kirjan lukemiseen, että missasin jokusen vakionähtävyyden. Ajoitus osui nappiin ja onnistuimme välttämään Oslon pahimmat ruuhkat. Vastaantulevilla sen sijaan oli pitkät jonot, kun yksi kaista oli tukossa kolarin selvittelyn takia. Mjösa-järven ohitus oli jälleen varsin hidasta, koska tietyö siellä on edelleen vaiheessa. Etenimme kuitenkin mallikkaasti ja varmoin ottein kartattomuudesta huolimatta. Mutta sitten Ruotsin puolella pimeys syveni, ja ankarat sadekuurot huononsivat näkyvyyttä. Jossain vaiheessa Svegin ja Älvrosin jälkeen meille tuli erimielisyys siitä, miten matkan pitäisi jatkua, käännymmekö oikealle vai jatkammeko samaa tietä edelleen pohjoista kohti. Onneksi mies piti päänsä. Siinä vaiheessa, kun muutamien kymmenien kilometrien jälkeen ylitimme sillan, jolla on hauska nimikyltti "Minne", tiesin minäkin lopulta varmasti meidän olevan tutulla reitillä. Loppuyö sujui rauhallisesti, minä torkahtelin ja mies ajoi. Älvrosissa olimme pitäneet tauon ja saaneet pestyä hampaatkin matkahuollon siistissä vessassa. Jossain Örnsköldsvikin ja Skellefteån välillä pidimme tankkaus- ja toisen vessatauon asemalla, joka oli auki jo anivarhain. Oli maanantai, 14.7. reissumme viimeinen päivä.  
Nälkä kurni, mutta ajelimme sinnikkäästi Jävreen asti, tutulle taukopaikalle, keittämään trangialla aamukahvit, syömään mysliä ja käymään Icassa ostamassa mm. ihanat pistaasikinuskiviinerit kahvin kaveriksi. Aamupäivän mittaan sain luettua loppuun toisen matkalukemiskirjani, Torey Haydenin romaanin Viattomat. Tulomatkalla olin tehnyt selvää Agatha Christien Lordin kuolemasta. Olin arvioinut oikein tarvitsemieni kirjojen määrän.
Haparandassa oli tietyön takia pitkät jonot, mutta Suomeen päästiin ja kotiinkin lopulta iltapäivällä. Oli yllättävää tormata hurjaan helteeseen kotikaupungissa, joka rannikkokaupunkina on suorastaan kuuluisa viileydestään. Siinä helteessä hetken huhkittuani puutarhassa ja miehen tiskailtua ja muutenkin rustattua paikkoja kuntoon kuopuksen puolesta aloimme tehdä lähtöä kesäkotiimme ja kasvihuonetta kastelemaan.
Otimme surkean vähän kuvia matkamme aikana, minä pelkästään Dalian puutarhasta nololla kännykameralla, mies lähinnä ihmiskuvia, joita en lupaa kysymättä tänne laita. Nikonilla olisi kyllä taas pari kuvaa Höga Kustenin sillasta, mutta siitä olemme ottaneet kuvia joka vuosi, niin en nyt suotta liitä kameraa koneeseen sellaisten takia.
Reissu oli jällen kaikin puolin onnistunut ja miellyttävä, vaikkemme tavanneetkaan koko perhettä. Seuraavan reissun sinne saatamme kuitenkin tehdä jo ennen ensi kesää, ja silloin on toiveissa nähdä heidät kaikki.

2 kommenttia: