"Onko vapaaehtoisia?"

Tänään on kuulemani mukaan kansallinen vapaaehtoisten päivä. Siitä aiheesta riittäisi kyllä jutun juurta, mutta tyydyn nyt vain kertomaan lapsuudesta tapauksen, jossa ilmoittauduin vapaaehtoiseksi - tietämättä mihin. Se sattui koulussa joko kolmannella tai neljännellä  luokalla eräänä keväisenä päivänä. Lumi oli jo sulanut, mutta ruoho ei ollut vielä alkanut vihertää. Tunnin alussa miesopettajamme kysyi yhdysluokaltamme: "Onko vapaaehtoisia?" Sen kummemmin empimättä nostin käteni. Ensimmäisenä ja ainoana. Muut luokkatoverit taisivat suhtautua varauksellisemmin, koska kyseiseltä opettajalta saattoi odottaa myös kujeilua ja ilkikurisuutta. Ties vaikka hän olisi lähettänyt vapaaehtoisen kiertämään kartanoa, jota komentoa hän käytti kurinpitokeinona kultaisella 70-luvulla. (Ja myös edellisellä vuosikymmenellä, tiämmä.)

Kun ope oli saanut vapaaehtoisensa, hän ojensi minulle tulitikut, pyysi valitsemaan jonkun kaverikseni ja lähtemään ulos kulottamaan koulun pihanurmikkoa. Valitsin tietysti serkkulikan. Meillä oli ikimuistoinen hauska tuuhastustunti sillä välin, kun arkajalkaiset luokkatoverimme kadehtivat onneamme ja ähersivät tehtäviensä kimpussa.

En minä ole tainnut senkään jälkeen liiemmälti kieltäytyä vapaaehtoishommista.

Kuva esittää kyseistä koulua, kylläkin talvisaikaan. Olen tainnut aiemminkin julkaista tämän lapsuuskuvani, mutta menköön taas.