Trossatahan ny

Siiton jo viikko, kun juhulittihin suvun ja muiren läheesten kans vähä etukätehen mun viiskytävuotissynttäriä, mutta ny meinaan saara äntihin kirioottaa eres jotaki niistä juhulista. Täs on viety niinku sammakkaa äkehen alla, kun heti juhulallisuuksien jäläkehen meille tryykäs putkimehet rustaamahan, niin ei oo ollu sevvertaa väliännestä, jottolis keriinny ajatuksia koholimahan.
Mutta ny. Multa tuloo vissihin usieet postaus juhulihini liittyen, ja vissihin usiemmalle plokillekki. Mutta alootan tyrnevää lahajoosta. Molin jo aikaa päättäny, jotta minen sitte tartte mitää kolesta, enkä eres kukkia taikka rahaa, vaan haluan johonki hyvähän kohteesehen maharolliset muistamiset osoottaa. Syksyllä mä sitte sen äkkäsin, jotta son yhteesvastuukeräys, kun son kerta menos justihin synttärieni aikahan. En silloon viä tienny kohoresta, mutta kun sen kuulin, molin tytyväänen. Oikeen varmistuu, jotta valittin oikeen. No, mä sitte hyvis aijoon tierootin niin työnantajaa kun ammattijärijestyäki, jotta jos niinku on meininki joinki muistaa, niin tossolis tilinumero.
Molin funteerannu juhuliani jo monta vuotta, mutta vasta viime kesästä alakaen rupes selekenemähän, juhulapaikan ja sen semmoosen osalta. Kutuun sukulaasia tänne meirän lintukotohon ja siinä samas ilimineerasin, jotta muistamiset yhteisvastuulle.
Mutta ei nuo sitte perästäkää tullehet tyhyjin käsin. Sen lisäksi, jotta purottivat mun kolehtihini, toivat kaikellaasta mukavaa. Niin kumminki ovat fiksuja nuo mun läheeset, jotta mitää turhaa kolesta ei tuotu, kaikki tarpehellisia ja hyöryllisiä. Meinaan ny sitte vähä trossata, mitä kaikkia mä sainkaa.
Ensimmääset lahajat, komiat valurautaaset kirjatuet, sain jo vissihin kuukausi etukätehen, kun Millan-ystäväni oli kyselly mun tarpehia ja lahajatoivehia. Se kun väitti, jotta kumminki mulle jotaki tuorahan, niin pareet sanoa, mitä tartten, jottei tuu epämieluusta tai turhaa. Ja sitte se kumminki toi lisää lahajoja, kun tulivat käymähän, uusia hantuukia ja voimisteluvehkehiä, joita mä tartten tenniskyynärpään hoitohon.  
Yks velii toi heiluharan ja siskoo siihen vaihtopään, krökyn, sama velii toi kovat mokioomet vaattehia, jokka vaimonsa oli pemmastanu pois kaapiistansa. Niiren häjypoika oli lähärättäny omatekemää sinappia ja valkosipulinkynsiä chilimarinaaris. Pikkusiskoo toi kans lisäksi murua ja kovetun pussillisen tyrniä, rautalääkkeheksi. Isoosiskoo toi Viskarssin oksasakset ja jos jonkimmoosta siementä, hernehiä ja perennoota. Sitte silloli viä kaharen sorttisia kukkiaki, ruukus komiasti punaasena kukkiva pääsiäiskaktus ja pöntöllinen sytykeruusuja. Keskimmäänen velii toi följysnänsä omenapuun taimen, jonka noli sisarukset yhtöhöösesti mulle hommannu. Vanahimmalla velijellä oli tuliaasena äireen risetillä tehtyä aprikoosi-kurpitsahilloa, jota mies on ny herkutellu näkkileivän päällä kahavin kans. Serkku pani isoon tukun rahaa mun säästöpossuhuni ja ruusun maljakkohon. Ruusun kans tytärki tuli, sellaasen ruukkuruusun. Jos vaikka sais sen pihalle kesäksi. Kottaraaspönttö, jonka velii oli teheny, oli vissihin enempi tupaantuliaaslahaja, mutta kyllä mä senki lasken synttärilahajaksi.
Meirän kummiflikka, siskoon esikoonen, oli rustannu vanahoosta virioosta hienon nostalgiapläjäyksen, josta kerkisimmä jotaki katella juhulien lomas. Lisäksi ne soittivat serkunpoijan kans selloa, soli kuulemma peräkamariorkesteri. Niijjotta arvokasta ohojelmaaki oli mun juhulas. Toinen ohojelmanumero oli keskimmääsen velijen juhulapuhes.
Mutta lahajoosta mun piti kirioottaa. Isoosiskoo toi mukanansa valamihiksi tekemiänsä salaatteja ja salaatinkastiketta. Niistä jäi meille viä evähäksi, niin jottei parihin päivähän tarvinnu salaattia teherä.  Tärillä oli kans mukanansa isoot mokioomet, sano, jotta pemmasta kun kerkiät. No, nym moon sitte keriinny. Vähä harmittaa, jotten kattelu sitä liinakääryä jo silloon. Siinolis ollu justihin sellaanen siniraitaanen pötäliina, joka olis passannu siisehen kamarihin valakoosen liinan päälle. Ja samahan sinisehen kamarihin löytyy Liisan loorasta sinikukkaanen juomaklasi. Paan kuvia sitte kun löyrän  johoron kamerahan.
Viä naapurin emäntäki oli pannu velijen joukkohon astioota, mökkilääsiä varte. Oli sanonu, jotta panna kiertohon, jonsei itte tartte. Irtopohjavuuan paninki Norjan vierahien följyhyn, kun mulloli niitä kaksi ja kun molin unohtanu toisen kotia, niin piti viä tää mökillä ostaa kolomas...

Jokahan tuos ny tuli kaikki. Eipäs tullu, saimmä kummiflikalta viä Sibelius-Akatemian FBB:n cd:nkin, kuuntelimma sitä autorarios, kun tänne ajelimma. Maanantaina sain sitte viä toisen mieluusan cd:n, mutta maanantaista tuohippuolin lisää. Jos ei tää, niin toises plokis.

No nym mullolis nuota kuviaki. Ensin nuo krökyt ja osa siemeniistä

Sinisestä kamarista tuli vähä hämärä kuva, mutta siinon molemmat Liisa-tärin siniraitaliinat, son ne itte kutonu.

Ja Liisalta son tuo kukkaklasiki. Eikä täti hetikää tienny, jotta meillä mitää sinistä kamaria onkaa. Tuo piianpeili on Millanin peruja, enoonsa tekemä, mä pirän sen tarkoon talles. Jos vaikka Millanin pieni siskoonflikka, kummiflikkansa joskus huoliis, kun tärillensä se ei enää huushollihin mahtunu.