Molemmat kädet kipsissä

Ei silti pidä luulla, että olisin itseäni telonut, vaikka olimmekin tänään liukkaalla jäällä. Tokaluokkalainen tyttö kysyi tänään, onko mukavaa olla eskariluokan opettaja. Myönsin, että on, kuten minkä tahansa muunkin luokan opettajana. En silti selittänyt sen enempää, että on se ainakin vaihtelevaa ja monipuolista. Olen tänään auttanut pikkukoululaisia mm. luistinten, luistinsuojien ja kypärien pukemisessa ja riisumisessa, hanskojen pukemisessa, takinhihan päälle tai alle (tänään ei kylläkään kellään jumittanut vetoketju), angry birds -maskottien ompelussa, ruuan annostelussa,  paria isompaa myös monojen nauhojen sitomisessa. Olen hoitanut laastarilla haavoja ja vesilasilla huonovointisuutta. Olen antanut vauhtia keinussa, jakanut palikoita, kirjoja ja liukureita, pujotellut lankaa neulaan, etsinyt ainakin vanua, paljetteja, helmiä, legoja, maaleja ja liimoja. Olen pitänyt päivänavauksen, lukenut Marjatta Kurenniemen sadun ja opettanut kymmenpareja.
Ja olen sekoittanut kipsiä.

Äsken olin taas nukahtaa tietokoneen ääreen. Väsymys johtunee erityisesti parista seikasta, aamukokouksen takia aiemmasta heräämisestä, ulkoilusta (liikuntatunti luistelukentällä) ja siitä, että työmatkoilla piti koettaa ajella niin tarkoin, erityisesti palatessa sohjoa oli urien välissä niin paksusti, ettei ohittelu olisi tullut kysymykseen. Yhtä vastaantulevaa lenkkeilijää koetin väistää keskiviivan yli, mutta ensin piti vauhtia pudottaa roimasti. No, tähän viikkoon asti tämän talven työmatka-ajokelit ovat olleetkin suorastaan mukavia.

Kohta alkaa lempparisarjamme, toivottavasti mies ehtii sulka- ja multakaupasta ajoissa kotiin.