perjantai 6. kesäkuuta 2014

Olen lomalla

Lauantaina kevätkirkon ja todistusten jaon jälkeen hyvästeltiin oppilaat ja työkaverit. Sitten kotiin ja leipomaan. Kun olin saanut nisut uunista, oli aika lähteä tervehtimään ylioppilasta, kuopuksen kummien nuorempaa poikaa. Jos ette kerro kenellekään, niin paljastan, että rahalahjan lisäksi veimme hänelle yhden niistä ruusuista, joita olin saanut omilta oppilailtani... Minä en ole enää hetkeen uskonut siihen lapsena kuulemaani hokemaan: "Joka saatunsa antaa, se onnensa menettää". Onnea on piisannut, vaikka olen vuosikausia  harjoittanut jos minkälaista lahjain kierrätystä. Tässä kuitenkin muistoksi ottamani kuva, jossa näkyy osa saamistani kukista. Gerberakimpun ja tuon ison ruusun toin mukanamme kesäkotiin, kun niiden värit passaavat tänne. Loput jäivät ilahduttamaan kotimieheksi jäänyttä tytärtä.



Pääsimme lähtemään kesäkotiimme vasta maanantaina,kun mies halusi poiketa matkan varrella hajottamossa, jonne hänelle oli varattuna sitikan etupalkki. Mutta viivytys oli tarpeen, ja siltikin pakkaamisessa tuli kiire. Ehdimme kuitenkin hajottamolle ennen sulkemisaikaa. 

Luultavasti kirjoittelen kesän aikana enimmäkseen uusimpaan blogiini Kanttorilan kulmilla, koska näillä kulmilla kesää vietämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti