Jos kaikki menee niin kuin meinataan, vietämme tätä toista pääsiäispäivää, emme pelkästään Ylösnousseen seurassa, vaan mummon seurassa. Pääsiäisloman ainoa päivä lauantain lisäksi, jolloin minulla ei ole kuorokeikkoja. (Teksti tulee siis ajastettuna, enhän ehdi lähtötohinoissa nettiin.)
Silloin kun minun olisi pitänyt siivota pääsiäiseksi, rupesin taas vain askartelemaan, kahteenkin otteeseen. Ensin tein perinteisiä servettimunia.
Osan ripustin ja osan liisteröin tuollaiseen kebabtikkuun päin.
Sitten koetin hävittää taas edes vähän väripaperisilppua liisteröimällä sitä munien pintaan. Leikkelin harkkosaksilla kolmioita, jotka taipuivat kaarevalle pinnalle aivan mukavasti. Mutta kovin vähän hupeni silppu. Ko. silppumunat ovat alakuvassa tikun nenässä. Paperilla ja liimalla koristellut munat ovat paljon kestävämpiä kuin maalatut. Huomasin sen konkreettisesti, kun karsin vanhoista munista joitakuita rumimpia ja pienistelin niitä kompostiastiaan.
Pääsiäisen lapsenlapsivieraiden ohjelmaan on aina kuulunut kananmunien koristelu. Heidän vanhempansa tekevät heille suklaamunien avulla myös täällä sisällä kulkevan "maastoleikin" vihjeineen. Sitten niitä munia syödään ja mietitään munien kristillistä symboliikkaa.
VastaaPoistaNäin oli taas tänäkin vuonna, Perinteet ovat pop!
Siitä on jo kauan kun omille lapsillemme järjestin tuollaista suklaamunapiilojen etsintää, ja siihenkin on vielä kauan ennen kuin meillä on lastenlapsia, jos niitä lainkaan tuleekaan.
VastaaPoistaTaidat olla vähän niin kuin minäkin...keräilet yhtä sun toista ja yrität keräilyjä välillä hävittää ja käyttää ja kuitenkaan mikään varasto ei hupene. Mä ostin ison keltaisen huovutetun tipun ja oranssisen kynttilän ja laitoin kananmunaveteen sipulinkuoria; toiseen kattilaan punasipulin kuoria ja toiseen kattilaan keltasipulin kuoria. Ja keltasipulinkuorista tuli ihanan värisä kananmunia, siis kuorineen keitettyjä, heh. Ensi vuonna joudun varmasti askartelemaan tai maalaamaan puhallettuja munia, nyt Pyry ei hoksannut pyytää askarteluhetkeä mummalta.
VastaaPoistaVilukissi, näin o.
VastaaPoista