keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ekologiaa taas jollakin kurin

Edellisen postauksen runoratkaisu: kyllähän me mieheni kanssa aika märkiä variksia olimme viimeksi tihkussa tölkkejä ja pulloja pois maastosta kerätessämme. Myös littaantuneet tölkit ovat edelleen alumiinia ja kannattaa siksikin kerätä talteen luontoa sotkemasta - ja kierrättää.

Kun ensi kertaa luin jostain niksin, jonka mukaan huopahelmiä on kätevä tehdä pääsiäismunien muovisisusten avulla, tuhahdin, koska itse en tekisi huopahelmiä käyttäen pelkästään huopaa. Sen sijaan teen aina ensin helmelle sydämen joutavista villalangan pätkistä (siis niistä, jotka ovat liian lyhyitä edes isoäidinneliön keskustan tekoon), ja sydämen päälle neulahuovutan villaa.
Mutta sitten hoksasin, että voihan ne lankasydämiset neulahuovutetut helmetkin sujauttaa muovikapseliin, sen sijaan että sullon niitä nailonsukkaan, solmu joka helmen väliin, ennen kuin panen koneeseen huopumaan.
Niinpä toin koululta oppilailta saamiani pääsiäismunakapseleita ja nakuttelin vasaralla ja naulalla niiden molempiin päihin muutamia reikiä vettä varten. Rei'itin 28 kapselia, joihin jokaiseen piilotin yhden helmen.
 Nyt on toistaiseksi viimeinen erä huopahelmiä pesukoneessa kapseleissaan. Tosi helppo ja siisti konsti, helmistä tulee säännöllisempiä kuin sukan sisällä. Ja eiköhän vain ole ekologisempaakin, kun kapseleita voi käyttää kerta toisensa jälkeen. Kestävät paremmin kuin nailonit. 
Lupasin jo Aulikille lainata nämä kapselit, kunhan saan itse kaikki helmet huovutettua. Säästyy vielä Aulikinkin nailonit.

2 kommenttia:

  1. vai sellaisia variksia, keräilykoneita, asialtaasia. Teet näppärästi nuo helmet! Mä olen kanssa kerännyt nailoneita mutta tuohan se hyvä vinkki onkin!

    VastaaPoista
  2. Asialtaasia, kiitos!
    Nyt vain vinkkaamaan kaikille lapsellisille tutuille, että panevat taltehen joka ainoan suklaamunan sisuksen. Mun ei ole tarvinnut syödä itse yhtään ainoaa suklaamunaa! - Ei edes sitä, jonka sain mieheltä synttärilahjaksi. Olin sen laittanut pääsiäisenä pöydälle koristeeksi, niin keskimmäinen oli sen siitä syönyt sillä välin, kun olimme kirkossa ;)

    VastaaPoista