Aulin ja Aulikin päivä

Joulukiiruisiin yms. vedoten lataan tulemaan ajastuksen avulla jokatoispäivityksiä nyt horviksi. Jouluisia kuvia ja vain vähän tekstiä, hope so.

Viikko sitten oli Annanpäivä, tänään Aulikin. Monella muullakin (mm. oppilaillani Niilolla, Niklaksella ja Oskarilla) on ollut nimipäivä joulukuun aikana. Laitan sen kunniaksi kukkakuvia. Tai oikeastaan nuppukuvia. Minulle on tuottanut suurta iloa seurata amarylliksennupun paisumista. Eritoten siksi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun edellisjoululta säilyttämäni amarylliksen sipuli antoi toiveita kukinnasta. Mää ihmettelin kauhiast'. Olin ku puulla päähän lyät. Tällä kertaa olin tosin kasvattanut sipulia kesän ajan isossa ruukussa kasvihuoneen lämmössä. Olisiko siinä ollut se niksi. En kyllä seurannut asiantuntijoiden ohjeita. Tämä sipuli ei levännyt kuivillaan yhtään kuukautta syksyllä, vaan oli koko ajan samassa ruukussa, missä se vietti kesän. Silkkaa vaaleanpunaista armoa siis.

Eilen oli jo nähtävissä ja laskettavissa kolme kukkaa samassa vanassa. Piisaa hyvin. Tässä samalla Millanille nimipäivätervehdys.

Joulunuha

Luojan lykky, etten eläissäni ole joutunut kärvistelemään heinänuhan tautta. Mutta tänä vuonna minulla onkin tainnut sitten olla elonuha, syys-, loka- ja marrasnuhat sekä eilen illalla alkanut joulunuha. Kun yöllä heräsin kahdeksi tunniksi juomaan, niistämään, pissaamaan, niistämään, aivastelemaan ja niistämään, niin ajattelin jo valmiiksi harmissani, ettei taida lauantaiksi kaavailemastani suursiivouspäivästä koitua kummoistakaan lopputulemaa. Mieskin kun rotuu, selkäänsä ja yhtä toista paikkaa, jota en tässä enempää selvitä.
Edelleen tuntuu, että elimistössäni on jossain piilossa rääntuotantoyksikkö, sellainen täysillä ja tauotta puskeva tahdastehdas.
Funtsasin myös sitä, kuinka tästä jaksaa istumaan elokuvateatteriin lähes kolmeksi tunniksi, etenkään kun nykyisin elokuvia katsotaan audiotriossa, jonka penkkien selkänojat on tarkoitettu opiskelua eikä mukavaa löhöilyä varten. Sitä nyt aiotaan kuitenkin koettaa, koska kaikki poikamme ovat lähdössä kanssamme Hobittia katsomaan.
Tämä nyt piti päivittää vain siksi, että pysyn noin jokatoisen päivän tahdissa...

Jouluinen kuva-arvoitus

Osaisiko joku selittää minulle, mitä tuossa kuvassa oikein on tapahtunut?

Toki tiedän tuosta jotakin itsekin, omaa askarteluanihan se osittain on. Mutta tuota tikkua en ymmärrä.



Alakuvassa vielä osittainen vastaus yläkuva-arvoitukseen: miksi ihmeessä lasten hiekkalelukakkumuottitähdessä on vettä jäätymässä?

Jonodilemma

Jos kerran kaikki tuntemani ihmiset valitsevat aina sen väärän jonon, joka lyhenee huomattavasti hitaammin kuin se viereinen jono, niin ketä ovat ne jouhevasti etenevässä jonossa seisovat? Haamujako?

Nimim. viimeksi tänään postin jonossa seissyt

PS. Viime perjantain postijonotuksesta opin sen, että tein valmiiksi ja keräsin yhteen kaikki joulupostiasiat, ettei tarvitse enää kolmatta kertaa mennä postiin joulunorkoilemaan.

Ongelma otsikosta

Äh, mä meinasin otsikoida tekstini, että "Joulu tulla jollottaa", mutta pikkuserkkuni oli käyttänyt sitä vastikään omassa blogissaan. Sitten meinasin viitata suomalaisuuden musiikin päivään tai Sibeliukseen, mutta kun en aio kirjoittaa niistä, enkä edes liittää mitään hienoa suomalaista musiikkivideota, niin sellainen otsikko olisi harhaanjohtava. Vähältä piti, ettei tyssännyt kirjoittaminen otsikkoon, ja blogini olisi vain jatkanut päivittymättömyyttään.

En toki nytkään aikonut paljoa kirjoittaa, kiiruitteni keskellä halusin laittaa kuitenkin jonkin jouluisen kuvan.

Siinä on osa koko koulun adventtiaskartelupäivänä syntyneestä enkeliparvesta. Loput enkelit saavat lentää mahdollisesti juhlasalin seinälle boordinauhaksi viimeisellä kouluviikolla ennen kuusijuhlaa. Mallin nappasin kylmästi plagioiden päiväkerhon seinältä, kun olimme kerhotiloissa käsityöpiirissä. Enkeli tehdään kahdesta samanlaisesta kappaleesta (paitsi, että toisesta nipsastaan pää poikke), jotka pujotetaan viiltojen avulla päällekkäin.

"Onko vapaaehtoisia?"

Tänään on kuulemani mukaan kansallinen vapaaehtoisten päivä. Siitä aiheesta riittäisi kyllä jutun juurta, mutta tyydyn nyt vain kertomaan lapsuudesta tapauksen, jossa ilmoittauduin vapaaehtoiseksi - tietämättä mihin. Se sattui koulussa joko kolmannella tai neljännellä  luokalla eräänä keväisenä päivänä. Lumi oli jo sulanut, mutta ruoho ei ollut vielä alkanut vihertää. Tunnin alussa miesopettajamme kysyi yhdysluokaltamme: "Onko vapaaehtoisia?" Sen kummemmin empimättä nostin käteni. Ensimmäisenä ja ainoana. Muut luokkatoverit taisivat suhtautua varauksellisemmin, koska kyseiseltä opettajalta saattoi odottaa myös kujeilua ja ilkikurisuutta. Ties vaikka hän olisi lähettänyt vapaaehtoisen kiertämään kartanoa, jota komentoa hän käytti kurinpitokeinona kultaisella 70-luvulla. (Ja myös edellisellä vuosikymmenellä, tiämmä.)

Kun ope oli saanut vapaaehtoisensa, hän ojensi minulle tulitikut, pyysi valitsemaan jonkun kaverikseni ja lähtemään ulos kulottamaan koulun pihanurmikkoa. Valitsin tietysti serkkulikan. Meillä oli ikimuistoinen hauska tuuhastustunti sillä välin, kun arkajalkaiset luokkatoverimme kadehtivat onneamme ja ähersivät tehtäviensä kimpussa.

En minä ole tainnut senkään jälkeen liiemmälti kieltäytyä vapaaehtoishommista.

Kuva esittää kyseistä koulua, kylläkin talvisaikaan. Olen tainnut aiemminkin julkaista tämän lapsuuskuvani, mutta menköön taas.

Hienoisia helpotuksia

Reilu viikko sitten huonoista uutisista alkanut ahdistus on helpottanut radikaalisti. Samaten pari työhönliittyvää stressitekijää on nyt onnellisesti ohi, perjantain adventtiaskartelupajapäivä sekä tämäniltainen joulunavaus, jossa koululaiseni esiintyivät. Aikaisemmilta jouluneduksilta niin tutuksi tullut liian aikainen aamuheräilykin ilmestyi kuvioihin luultavasti ihan noiden jännitysmomenttien takia. Voi olla, että huomenaamulla nukun makeasti kellonsoittoon saakka.
Oman joulunodotukseni lähtölaukauskin on jo annettu, eilen oli diakonia- ka lähetystyön adventtimyyjäiset, joihin olimme pitkin syksyä rustanneet myyntiartikkeleita naisten kanssa torstai-iltaisin. Nyt sekin urakka on ohi tältä vuodelta. Alamme kokoontua uudestaan taas tammikuussa. Viime tingassa teimme vielä joulukortteja viime torstaina, vaikkei meitä ollut koolla kuin kolme naista. Harmi, etten taaskaan muistanut kaivaa kameraa esiin... Kotona innostuin sitten vielä leipomaan perjantaina pari leikkokakkua, kesäkurpitsasellaisia. Siinä muistin, että olin aikonut koristella myös pipareita myyntiin. No, sen jätin lauantaiaamuksi. Hyvin kuorrute ehti kuitenkin jänkkääntyä ennen kuin pakkasin piparit ja lähdimme pyöräilemään myyjäisiin. Vaan kuvaa en niistä ennättänyt ottaa. Sen sijaan napsin kuvia kotona tekemistäni joulukorteista - ja niistä kakuista, vaikka ne eivät mitään kaunottaria olleetkaan.

Yläkuvan enkelikorttien enkelit ovat irrotettavissa, jotta ne voi kortin saaja halutessaan ripustaa kuusen tms.

                                             Kallellaan kuin Lintan kengät.