Päivänvanhaa kukkakuvaa

Rumien tomaattikuvien jälkeen jotain nätimpää. Oli ihan hyvä, että kameran piuha oli hukassa edellisten otosten aikoihin. Reissun jälkeisenä aurinkoisena aamuna malvikit olivat oikein edukseen, kun valkoisetkin jo olivat aukeilleet. Samoin kosmosta oli ilmestnyt lisää. Nyttemmin myös valkoinen kosmoskukka.

Ihanainen Kuunlilja sekä unikkolajitelma, joukosta pilkistää vielä yksi malvikki ja äitienpäiväruusu. Totesinpa vain, että kylvin pläntin liian täyteen ja että kosmokset olisivat saaneet jäädä taaemmaksi, kun ne kasvavat muita korkeammiksi. Toinen valkoinen kurjenkelloni on kukkinut jossain tuolla muiden sisällä, ruusun ja malvikkien välissä. Istutin sitä kokeeksi kahteen paikkaan, kun ei ole viisasta "laittaa kaikkia munia samaan koriin". Nyt kun nähtävästi molemmissa paikoissa kurjenkello menestyisi, niin voin fundeerata yhdistämistä samaan paikkaan, mutta tähänkö vai tuonne. Se voisi sopia kuunliljojen väliin, niin ei tulisi enää kylvettyä siihen kosmosta.

Latvasta laho

Kiitos Millanille kommentista. Lehdet näyttävät terveiltä. Kommenttisi johdatti minut nettiin, jonka avulla tunnistin tomaattieni riesan latvamädäksi. Löytyi vastaavia kuvia. (Kuvaava nimi.) Syynä voi Wikipedian mukaan olla esim. kalsiuminpuute, kaliumin tai magnesiumin liikasaanti, korkea johtoluku (mikä se on?), kosteushäiriöt (liian märkää tai kuivaa) tai juuriston ongelmat (kasvualustan märkyys tai kylmyys). Mutta yleisin syy on kalsiumin saannin häiriintyminen. Kalkkia ensi kesän tomaateille siis.

Vihreänruskeita tomaatteja

Valokki- eli hillareissulta Lapista keskiyön hämärässä palattuamme kiersin kyllä puutarhassa, mutten nähnyt kunnolla, joten aamulla uusintakatselmus. Ja kun katselmoin tomaatteja vähän tarkemmin, löysin harmikseni jälleen tätä outoa mädännäisyyttä yhden tomaattivarren parissa tomaatissa. Ainakin kerran, kai parikin, samannäköistä riesaa on kasvihuonetomaateissamme ollut. Tämä saastunut yksilö taitaa olla se ainut omakasvattama, Millanilta Ja perenna-Liisalta saadut lienevät terveitä toistaiseksi. (Millanin "varhaistomaatista" olemme jo syöneet kypsiä.)
Kysyin kerran jossain puutarhamyymälässä (ilman kuvaa), mistähän moinen voisi johtua. Myyjä arvaili, että kenties jonkin hivenaineen puutetta tai liikatarjontaa, johtuen käyttämästäni kasvualustasta. Onko kellään antaa lisätietoa?

Vanhentuneita puutarhakuvia muutaman päivän takaa

Kiitos taas mukavista kommenteista, Millan, Mansikki ja Vilukissi. En edelleenkään ole löytänyt pääsyä kommentoimaan omaa blogiani, mutta pääsen sentään kirjoittamaan tänne...


Tämä sydänkesä on puutarhavärien suhteen suosikkiaikaani, kun punaisen ja sinisen eri sävyt yhdessä valkoisen kanssa valtaavat alaa. Kurjenkello ilmiselvästi tykkäsi viimekesäisestä tyrjäämisestäni, kun kaivoin perennapenkin vallanneet muut kellot pois. Tämä saa vaikka levitäkin.

Tämä vaaleanpunainen on ollut kesäkukkasuosikkini 90-luvulta asti, jolloin sitä ekan kerran näin äidilläni. "Kesämalvikki" taisi lukea siemenpussissa. Kummasti vain varsi on hojaantunut, pitäisikö tuokin tukea? Muuten on tukeva varsi, sopii maljakkoon tämäkin, jos malttaisin vähäisiä varsia katkoa. Äidillä oli aina pitkä penkki, josta hän toi kimpun tyttären synttäripöytään.

Etupihan viime kesänä uusittu penkki muutama päivä sitten. Kävin äsken kameran kanssa yöpaitasillani yrittämässä uutta kuvaa. Toki otinkin, vaikka mies oli pysäköinyt pikkuauton ihan penkin viereen. En sitten löytänyt taaskaan kameran piuhaa, joten en saanut tähän hätään kuvaa KOSMOSKUKASTA!! Ensimmäinen oli jo avautunut. Siitä olen veuhkuissani, koska kokeilin nyt kosmosta uudestaan PIIITKÄN tauon (yli 10v.) jälkeen. Ekalla kerralla eivät nimittäin koskaan ehtineet kukkaan saakka, tässä samassa paikassa. Mutta Millanin leijonankidat ovat tässä jo komeasti kukassa (punaiset alkoivat kukkia jo aikaisemmin, ne ovat seinustalla samassa låådassa ruusupavun, köynnöskrassin ja samettikukan kanssa, punaisen ja oranssin sävyjä). Voi tästä ehkä vähän nähdä myös kuunliljan nuppusia - jotka tänä aamuna ovat jo vähän enemmän avutuneet - sekä äitienpäiväruusun nuppumäärää. Siitä otin kyllä tarkemmankin kuvan, mutta olkoon. Miltei ennätysmäärän olen kirvoja liiskannut ja siinä mukana irtosi muutamia nuppujakin, mutta silti niitä piisaa. Useampi oli auki tänä aamuna. Tässä kuvassa unikotkin poseeraavat nätisti, tänä aamuna ne makasivat laossa aamuisen sadekuuron jäljiltä. Taustalla häämöttää humala, joka jostain syystä nyt kituu. Ei se viime kesänäkään häävisti kasvanut, ja koetin loppukesästä sille lisätä kompostimultaa, muttei siitä näköjään taikaa ollut.

Otinpa kuvan ensimmäisistä mansikoistammekin, puolessa välissä heinäkuuta. Keittiövaa'alla punnittiin kaikille kuudelle n. 300g:n annos lautaselle... Toissapäivänä poimin kaksi kulhollista. Niitä ei enää punnittu, jokainen sai syödä mielensä mukaan, serkku-Miikkakin sai maistiaista. Mansikkamaamme on noin parikymmentä puskaa, jotka lienevät olleet niillä sijoillaan sen kymmenisen vuotta. Luin Otavan puutarhakirjasta, että mansikkamaa pitäisi uusia kolmen vuoden perästä. Enpä vain ole raaskinut, kun puskat tuottavat hyvälaatuista marjaa. Mutta jos tulevana syksynä laittaisi uusia alkuja.

Tuo Otavan puutarhakirja oli mielenkiintoista ja innostavaa luettavaa. Heräsi hinku kokeilla jopa munakoison kasvatusta, jos vain siemeniä jostain löytäisi. Ja hevosenlantakin on jo valmiiksi puhuttuna. (Minä se meillä paskaa puhun...) Käymme hakemassa peräkärryllisen kunhan kotiudumme mökiltä ensi viikolla. Silloin meillä on toivon mukaan langon isompi kärry käytössä. Otavan kirjan mukaan karjanlanta syksyllä tekee hyvää niin kaalien, lantun, tomaatin kuin sen munakoisonkin kasvatukselle.

Muonion mökille menemme jälleen hillan eli valokin toivossa. Sitä ennen kuitenkin vietetään viikonloppu Uusheräyksen keäseurojen merkeissä Kalajoella.

The Pony

Huomasin tuossa, että mulla on sellainenkin tunniste kuin "taiteesta", ja arvelin, ettei sillä tunnisteella varmaan montakaan tekstiä ole. Niin kuin ei ollutkaan. Toisen tekstin kommentissa mainitsin tyttären animaatiosta The Pony, joka löytyy nyt sitten ponia klikkaamalla. Ilman tuota osoitetta tyttären ponia olisi aika mahdotonta löytää.

Kirjavankukertavaa valkolilaa

Sainpahan kameran käsiini - tosin vain huomatakseni, että olen aika surkki sen käsittelyssä. Kävin kuvaamassa pihalla ja sitten latasin koneelle viikonloppuna otetutkin samalla kertaa. Kuivaniemellä ottamistani muutamasta kymmenestä serkkukuvasta löytyi ehkä pari kolme suurinpiirtein onnistunutta - vaikka kameran piti olla idioottivarma... Nooo, kukkia on aavistuksen verran helpompi kuvata, ne eivät laita simmuja kii eivätkä liiku paikaltaan.
Tämä sormustinkukkaposeeraus ei tietenkään ole minun ottamani kuva, miestä pyysin tarttumaan kameraan. Halusin pituusvertailun. Jouduin laittamaan joitakin tukikeppejä, kun osa varsista makasi kukkien painon alla. Tuo purppurainen kukinto jopa taittui, kun iskin viereen rautakangen. Koetin sitoa sitä sitten keppiin. Sormustinkukat ovat sisältä ihanan laikukkaita, kai kimalaistenkin mielestä. Onkohan valkoisen ja purppuran sekoitus jotenkin erityisen houkutteleva, kun sitä yhdistelmää näkee kukissa enemmältikin. Jopa meidän pikkupihassamme.

Harjaneilikka on yksi lemppareistani, sekä tuoksu että värit ja muoto. Suuri plussa on tanakka varsi, joka tekee harjaneilikasta mainion tuliaiskimppukukan.

Cruella DeVil sai varteensa toisenkin kaksivärinaamaisen. Kuvasta huomaa myös, kuinka pitkiksi ja honteloiksi tahtovat petuniani kasvaa. Luin vastikään jostain alkukevään "Puutarhurin perjantaipostista" LATVOMISESTA. Juha Toikan pitkät terveiset jäävät joskus tarkemmin lukemata, mutta olen kuitenkin osan posteista jemmannut tietsikalle kansioon. Miten ihmeessä en ole ennen tajunnut/ huomannut/ kuullut/ muistanut kuulleeni, että taimikasvatukseen kuuluu myös latvominen, että taimet kasvaisivat vankemmiksi ja runsaammiksi. Täytyy koettaa uskaltaa kokeilla ensi keväänä.

Uusintakukkeus

Jaa mutta olihan mulla koneella yksi julkaisematon kuva, jonka saatoin laittaa nyt kun kamera on saamattomissa.

Se kun tuo armas posliinikukka yllätti minut uudelleen, kahdellakin tavalla. Ne kukat, joiden jo luulin kukkimisensa kukkineen, pysyivät vielä pitkään paikoillaan, vaihtoivat välillä väriä ja tuoksuivat ihanasti. Samaan aikaan ihmeekseni huomasin kukan kehittelevän uusia nuppuja. Kuvassa ne ovat vielä avautumatta, mutta tällä hetkellä vanhat kukat ovat jo varisseet ja nämä uudet ovat kukkeimmillaan. Ja jos oikein toiveikkaana tiirailen (ei tosin tästä kuvasta), köynnöksen latvassa on vielä yksi rykämä, josta saattaisi olla lisää kukkia tulossa.