Vanhentuneita puutarhakuvia muutaman päivän takaa

Kiitos taas mukavista kommenteista, Millan, Mansikki ja Vilukissi. En edelleenkään ole löytänyt pääsyä kommentoimaan omaa blogiani, mutta pääsen sentään kirjoittamaan tänne...


Tämä sydänkesä on puutarhavärien suhteen suosikkiaikaani, kun punaisen ja sinisen eri sävyt yhdessä valkoisen kanssa valtaavat alaa. Kurjenkello ilmiselvästi tykkäsi viimekesäisestä tyrjäämisestäni, kun kaivoin perennapenkin vallanneet muut kellot pois. Tämä saa vaikka levitäkin.

Tämä vaaleanpunainen on ollut kesäkukkasuosikkini 90-luvulta asti, jolloin sitä ekan kerran näin äidilläni. "Kesämalvikki" taisi lukea siemenpussissa. Kummasti vain varsi on hojaantunut, pitäisikö tuokin tukea? Muuten on tukeva varsi, sopii maljakkoon tämäkin, jos malttaisin vähäisiä varsia katkoa. Äidillä oli aina pitkä penkki, josta hän toi kimpun tyttären synttäripöytään.

Etupihan viime kesänä uusittu penkki muutama päivä sitten. Kävin äsken kameran kanssa yöpaitasillani yrittämässä uutta kuvaa. Toki otinkin, vaikka mies oli pysäköinyt pikkuauton ihan penkin viereen. En sitten löytänyt taaskaan kameran piuhaa, joten en saanut tähän hätään kuvaa KOSMOSKUKASTA!! Ensimmäinen oli jo avautunut. Siitä olen veuhkuissani, koska kokeilin nyt kosmosta uudestaan PIIITKÄN tauon (yli 10v.) jälkeen. Ekalla kerralla eivät nimittäin koskaan ehtineet kukkaan saakka, tässä samassa paikassa. Mutta Millanin leijonankidat ovat tässä jo komeasti kukassa (punaiset alkoivat kukkia jo aikaisemmin, ne ovat seinustalla samassa låådassa ruusupavun, köynnöskrassin ja samettikukan kanssa, punaisen ja oranssin sävyjä). Voi tästä ehkä vähän nähdä myös kuunliljan nuppusia - jotka tänä aamuna ovat jo vähän enemmän avutuneet - sekä äitienpäiväruusun nuppumäärää. Siitä otin kyllä tarkemmankin kuvan, mutta olkoon. Miltei ennätysmäärän olen kirvoja liiskannut ja siinä mukana irtosi muutamia nuppujakin, mutta silti niitä piisaa. Useampi oli auki tänä aamuna. Tässä kuvassa unikotkin poseeraavat nätisti, tänä aamuna ne makasivat laossa aamuisen sadekuuron jäljiltä. Taustalla häämöttää humala, joka jostain syystä nyt kituu. Ei se viime kesänäkään häävisti kasvanut, ja koetin loppukesästä sille lisätä kompostimultaa, muttei siitä näköjään taikaa ollut.

Otinpa kuvan ensimmäisistä mansikoistammekin, puolessa välissä heinäkuuta. Keittiövaa'alla punnittiin kaikille kuudelle n. 300g:n annos lautaselle... Toissapäivänä poimin kaksi kulhollista. Niitä ei enää punnittu, jokainen sai syödä mielensä mukaan, serkku-Miikkakin sai maistiaista. Mansikkamaamme on noin parikymmentä puskaa, jotka lienevät olleet niillä sijoillaan sen kymmenisen vuotta. Luin Otavan puutarhakirjasta, että mansikkamaa pitäisi uusia kolmen vuoden perästä. Enpä vain ole raaskinut, kun puskat tuottavat hyvälaatuista marjaa. Mutta jos tulevana syksynä laittaisi uusia alkuja.

Tuo Otavan puutarhakirja oli mielenkiintoista ja innostavaa luettavaa. Heräsi hinku kokeilla jopa munakoison kasvatusta, jos vain siemeniä jostain löytäisi. Ja hevosenlantakin on jo valmiiksi puhuttuna. (Minä se meillä paskaa puhun...) Käymme hakemassa peräkärryllisen kunhan kotiudumme mökiltä ensi viikolla. Silloin meillä on toivon mukaan langon isompi kärry käytössä. Otavan kirjan mukaan karjanlanta syksyllä tekee hyvää niin kaalien, lantun, tomaatin kuin sen munakoisonkin kasvatukselle.

Muonion mökille menemme jälleen hillan eli valokin toivossa. Sitä ennen kuitenkin vietetään viikonloppu Uusheräyksen keäseurojen merkeissä Kalajoella.