Haettiin iltahämärissä linja-autoasemalta nälkäinen, voipunut, mutta matkaansa niin tyytyväinen tytär. Kova ikävä Amerikkaan jäi, eikä sieltä kuulemma olisi meinannut kotiin haluta lähteäkään. Tuttu tunne itsellekin niin Israelista, Romaniasta kuin Norjastakin. Tosin toisen kerran Romaniasta palatessamme ja Helsingistä kotiin päin ajaessamme tiedostin kipeästi, etten koskaan oikeasti voisi muuttaa pysyvästi pois Suomesta. Tajusin, että loppuelämäni minua/sydäntäni revittäisiin eri suuntiin. Eikä ainoastaan kotimaan ja ulkomailla asuvien ystävien välillä vaan pelkästään tämä sukulaisista ja lapsuusmaisemista kaukana asuminen tulee kalvamaan mieltäni vielä eläkepäivinäkin (jos sinne asti ehdin). Siinä vaiheessa, kun työ ei enää sido paikkakunnalle, lapsuusmaisema on muuttunut ja sen ihmiset vaihtuneet. Ja siinä vaiheessa siteet nykyiseen asuinpaikkaan ovat mahdollisesti vielä tästäkin tiukentuneet - riippuen tietty, mihin lapset ovat asettuneet. Tytär lienee siinä vaiheessa asettunut Valtoihin, mikä vain lisää sielun repimistä ja ikävää. Miksi just Amerikka, kammotukseni kohde?
Niin - ja mistä meidän pitäisi se hautapaikka varata?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti