Viime kesänä raivasin kelloja umpeenkasvaneen perennapenkin ja reunustin sen uudelleen pikkusydämillä. Pation kaiteen viereen laitoin perenna-Liisalta saamiani sormustinkukkia.Syksyllä kylvin penkin keskustaan porkkanoita ja istutin valkosipuleita.
Tältä penkki näytti muutama päivä sitten. Sekavasta kuvasta ei varmaan erota, että laitoin tänä kesänä perenna-Liisalta saamani särkyneen sydämen pikkusydänten ja porkkana-&valkosipulirivien väliin. Särkynyt sydän on yksi suosikeistani, ja se oli menehtynyt niiden penkin valloittaneiden peuran- ja vuohenkellojen alle, josta raihaantuneena tuohon raivaukseen lopulta ryhdyin.
Kuvassa näkyy niin pajuenkeli kuin epämäärinen roina patiolla. Meillä patio ei toimi niinkään oleskelutilana kuin varastona ja työpaikkana. Eilenkin sotkin sen langanpätkillä puuvillaneuletta pärvöttäessäni.
Ylemmän kuvan vasemmassa alanurkassa näkyy pala entistä hiekkalaatikkoa. Harjaneilikat kukkivat siinä ihanasti loppukesästä, valkovuokot alkukesästä, mutta muuten se on nykyisin epäsiistin näköinen vihreä sotku. Ajattelin, että tänä syksynä kukinnan jälkeen raivaan senkin. Ensi kesäksi tekisin siitä ryytimaan. Voisin siirtää siihen ainakin ruohosipulin, oreganon ja rosmariinin. Sitten jäisi tilaa vielä salaatti- ja tillikylvöille. Sillä tavalla yrtit olisivat kätevästi ja nopeasti haettavissa.
Joku herttainen ihminen jossain puutarhaohjelmassa totesi, ettei puutarhasta koskaan tule eikä tarvitse tai voi tulla valmista ja että siinä on osa puutarhuroinnin viehätyksestä.
(Jahas, näkyy tuossa alemmassa kuvassa noita vuorenkilpiäkin, joista en lainkaan piittaa, meinasin ryytimaan ensin siihen, mutta kun sekä koivu että kuusentaimi kasvavat ihan vieressä, niin mietitään nyt vielä, mitä teen vuorenkilville. Tällä hetkellä ne toimittavat suojan virkaa. Lehtien alla on piilossa monta ruukullista narsissinsipuleita.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti