Varmemmaksi vakuudeksi

Kun tulin maininneeksi tyttäremme esteetikoksi, niin siitä vielä yksi näyte. Pari muuta hänen tekemäänsä korttia olen täällä paljastanut jo aiemmin.

Jos ei mitään ihmeitä tapahdu, niin tämä olkoon viimeinen postaus lokakuussa.

Flikasta polovi paranoo

Muistattako lankataulut? Ne sellaaset, joihin oli isketty pieniä nauloja noin puolen sentin päähän toisistansa muorostamahan jonku kuvion ja nauloohin oli sitten kierretty erifärisiä lankoja erestakaasi. Langoosta muorostuu esimerkiksi tulppaanin kukka tai vinooneliö (se jussipairastaki tuttu koristes).

Meirän äitee intaantuu aikanansa kaikista uusista konohotuksista, niinku nuosta lankatauluusta, ja klasipurkiista, joihin liimattihin erimallisia makaroonia ja sitte färjättihin prääsäämällä kultamaalia päälle. Ei olsi luullu, jotta joskus oli leipä ollu meillä lujaski. Darwi-massakoristehet ja -kukkavaasit oli kyllä aiva hienoja, ainaki se yksi sininen vaasi, on vissihin siskoolla viä talles.

Mistä nuo konohottehet nyt tuli mun mieleheni? Molin käymäs kirpputorilla, ja siä kenas meirän "yhteishyväpöytähän" kaks lankataulua, toises oli tuulimylly ja toises vissihin kukanmoonen. Noli olovana pölyysiäki ja mä ittekseni funteerasin, jottei nuota kai kukaa osta. Mun mielestäni kaikista mailman lankatauluusta pitääs kiskoa naulat metallinkeräyksehen ja ne lastulevyt haurata kohopenkkiihin.

No, soli vissihin niin voimakas kokemus, nähärä nuo taulut, jotta ne tuli mulle oikeen unihinki. Olin olovana kotitaloos, flikka ainaki oli joukos, olikohan koko väkeniki. Siä oli vintin seinällä niitä mamman aikuusia lankatauluja ainaki kolome kappalesta. Mutta johonaki välis tuo meirän flikka oli keriinny ottamahan niistä kaikiista langat pois. Minen oikeen tienny, mitä sanua tai ajatella. Ei kai siittä voi oikeen riemastua, jos kylänsyriäs mukula menöö tärvelemähän toisten kaluja. Vissihin mä kysyynki tyttäreltä syytä toimenpiteesehen, niin se meinas vain, jotta kun noli niin rumia. Vähä sillä leuka väpäji, kai sitä vähä porajutti. Soli siinä unes taas pikkuflikka.

Millan on mulle monta kertaa uniani osannu seliittää. Mutta mä luulen, jotta ny mä osaasin ittekki. Yksi seliitys on se, jotta meirän flikka on esteetikko, jonka makua ja arvioitikykyä mä arvostan ja jonka makuhun mä luotan. Ja sitte toisaalta on asioota, mitä itte en osaa, viitti tai ilikiä ruveta tekemähän, vaikka tierän jotta pitääs, mutta mä vissihin toivon, orotan ja luotan, jotta jäläkikasvu on mua fiksumpaa ja rohkiampaa tarttumahan asioohin. Jotaki tuollaasta se vois olla. Lisäseliityksiä otetahan vastahan.

Jaa, viä yks asia: moon oikeen tytyväänen, jottei mulloo panna tähän kuvaa joukkohon.

Ei ihan Griegin aamutunnelma

Mies räväytti valot makkarin kattolamppuun aamutuimaan.

Minä: "Mitä nyt? Etsitkö sinä jotain vai pitääkö mun jo nousta?
Mies: "Kello on jo puoli yhdeksän."
Minä: "Tarkoitat kai puoli kahdeksan."
Mies: "Ai, anteeksi, eikö keittiön kellon viisareita ollutkaan siirretty?"
Minä: "Ei se mitään, kännykkä olisi herättänyt minut kuitenkin kymmenen minuutin päästä."
Mies: "Tuonko sinulle kahvin sänkyyn."
Minä: "Ei tarvitse, mä nousen."

Terveisiä kirkosta

Kaksi lasista kaljapulloa, muovihaarukka, kaksi muovista tölkkisixpackin käärettä, suklaalevyn kääre, litran mehutölkki, kortsupakkauspahvi, litistetty pantiton alumiinitölkki ja pyörän vaijerilukko ilman avainta.
Siinä rompe, jonka keräsimme följyyn kotimatkalla kirkosta. Toki matkan varrella olisi ollut vielä runsain mitoin mm. pahvisia mukeja ja tupakka-askeja, mutta emme olisi varmaan vieläkään kotona, jos olisimme jääneet siivoamaan kaiken, mitä ajattelemattomat ihmiset ovat käsistään pudottaneet. No, sellainenkin etu kävelemisestä pyöräilyn sijaan on, että roskien poimiminen on yksinkertaisempaa, kun ei tartte alvariinsa olla pyörän selästä hyppimässä.
Mutta mitä terveisiä varsinaisesti kirkosta. Kaksi asiaa jäi mieleeni saarnasta: että olemme kaikin luonnostamme sokeita ja tarvitsemme Jeesusta avaamaan silmämme ja että pelastusvarmuus = Kristus.

Verkossa koukussa

Vaikka loman alussa väitin, että jätän blogikirjoittelun ja netinkäytön vähemmälle ehtiäkseni tehdä lomalla niitä asioita, joita oikeasti pitäisi, joista olisi todellista hyötyä tai jotka muuten vain ovat jääneet tekemättä muka kiireellisemmän jalkoihin, niin täällä olen notkuskellut, ja kirjoituksia rustannut mitä turhimmista asioista, tyhjästä nyhtäen. Se johtuu siitä, että olen koukuttunut seuraamaan blogitilastoa. Uuden päivän aikana pitäisi saada ainakin saman verran kävijöitä kuin edellisenäkin. Miksi kummassa? Eihän noita käyriä kukaan muu näe kuin minä itse.
No, vaikka miten kirjoittelisin, niin aika mahdottomalta tuntuu tavoite rikkoa 800 kävijän kuukausiraja, kun äsken oli 764 kävijää. Tätä kuuta on jäljellä enää niin vähän, vaikka ensi yönä saadaankin yksi lisätunti.

Kuten huomaat, ei minulla nytkään mitään kijoitettavaa oikeastaan ollut. Se, mitä oikeasti minun pitäisi nyt naputella, on pari puhelinkokousmuistiota, jotta voisin saada ne mukaani yhdeltä alkavaan piirikokoukseen ja siellä naispiirin puheenjohtajallemme näytille. Mutta kun tuossa odottaa levällään vielä neljä purjeveneapplikaatiota, kaksi vasta ompelin. Mitä järkeä ruveta leikkelemään purjeveneitä toiseksi viimeisen lomapäivän aamuna? Yhtä vähän järkeä kuin tämänkertaisessa postauksessa.
Som moro.

Emooksia ja muuta laijja

Ei, emmä niistä muovisista kaluusta emooksia oo tekemäs.

Herättyäni sanoon miehelle:"Arvaas, millä ajoon unisnani töistä kotia." Se arvas ensi jotta traktorilla ja sitte katepillarilla, mutta jo kolomas arvaus osuu ihan kohorallensa: "Panssarivaunulla".

Mullon ruokapöytä taas lastis, ompelukones ja saumuri täyttää puoli pöytää. Kauhia sonka tuloo aina kun jotaki teköö. Toin joukohnani käsityöpiiristä kahareksan painettua tyynyliinaa jokka ompelin saumurilla. Siitä, saumurista, tuloo putua kiffeli täytehen, kun joutaas sen siihen koholia. En oo viä joutanu. (Vähä otti mun luonnolleni, kun lujin jonku päivitystä feispuukis, jotta mukava kun on tupa laikiana. Ei se ny joukaa nuon sitä kirioottanu, mutta sitä se tarkootti.)

Niin jotta ei maharuttu ruokapöyrän äärehen syömähän taaskaa. Sen verran tein lakiaa köökin puolella, jotta maharuun teköhön pitsaa. Kun pyörittelin taikinanpaloja toisiansa vasten, niin muistin, kuinka äitee teki emooksia leipätaikinasta. Ei mun klöntiistäni tuu niin komiaa, siloosta ja pyöriää.

Ny siä orottaa julumettu tiski. Tulin horviksi istahtamahan, kun ottaa kinttuuhin.

Non vissihin tää asijauheesta ja hapinesta kulukenu kattomas, joko moon palijastanu kierrätyskonstini. (Valehen kautta.)

Emmä niille muovivehkehille oo itte keksiny muuta käyttöä kun meinaan panna ne kukkaruukun pohojalle salaojavärkiksi.

Hajulla

Meillä viipyilee outo haju. Ja kun sanon outo, niin en siis tarkoita esimerkiksi pierua. Voimakkaimmin haju tuntuu kylpyhuoneessa, mutta kuten voimakkailla tuoksuilla on tapana, se on jäänyt nenääni ja tunnen sen jo joka paikassa.
Kyse ei ole myöskään homeongelmasta, vaikka sellaisiakin hajuja toisinaan kylpyhuoneessa voi tunnistaa. Mies se vain tekee auton moottoriremonttia. Tässä päivänä muutamana töistä tullessani aloin kuulla outoa pärinää moottoritilasta, ja saman tien kone tuntui hyytyvän. Pääsin kuitenkin kotiin, ja mies totesi, että moottori oli tehnyt ronan, toimi enää kolmella pytyllä. Hän tilasi vaihtomoottorin närpiöläiseltä hajottamolta ja on nyt lokakuun ajan irrotellut vanhaa moottoria. Nyt hän on sen on kuulemma saanut nostettua pois ja alkaa laittaa uutta paikalleen.
Entä sitten tuo haju? Mies on tainnut käydä pesemässä käsiensä lisäksi erinäisiä moottorin osia tuolla kylppärissä. Mietin vain, mitä mömmöjä menee vedenpuhdistamon riesaksi...

Miettikää te niitä muovisten röpöttimien käyttötapoja. Seuraavassa postauksessa kerron omani.