Vaikka loman alussa väitin, että jätän blogikirjoittelun ja netinkäytön vähemmälle ehtiäkseni tehdä lomalla niitä asioita, joita oikeasti pitäisi, joista olisi todellista hyötyä tai jotka muuten vain ovat jääneet tekemättä muka kiireellisemmän jalkoihin, niin täällä olen notkuskellut, ja kirjoituksia rustannut mitä turhimmista asioista, tyhjästä nyhtäen. Se johtuu siitä, että olen koukuttunut seuraamaan blogitilastoa. Uuden päivän aikana pitäisi saada ainakin saman verran kävijöitä kuin edellisenäkin. Miksi kummassa? Eihän noita käyriä kukaan muu näe kuin minä itse.
No, vaikka miten kirjoittelisin, niin aika mahdottomalta tuntuu tavoite rikkoa 800 kävijän kuukausiraja, kun äsken oli 764 kävijää. Tätä kuuta on jäljellä enää niin vähän, vaikka ensi yönä saadaankin yksi lisätunti.
Kuten huomaat, ei minulla nytkään mitään kijoitettavaa oikeastaan ollut. Se, mitä oikeasti minun pitäisi nyt naputella, on pari puhelinkokousmuistiota, jotta voisin saada ne mukaani yhdeltä alkavaan piirikokoukseen ja siellä naispiirin puheenjohtajallemme näytille. Mutta kun tuossa odottaa levällään vielä neljä purjeveneapplikaatiota, kaksi vasta ompelin. Mitä järkeä ruveta leikkelemään purjeveneitä toiseksi viimeisen lomapäivän aamuna? Yhtä vähän järkeä kuin tämänkertaisessa postauksessa.
Som moro.
lauantai 29. lokakuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti