perjantai 7. lokakuuta 2011

Töistä ja töihin

Käytin tänään vapaatunteja sijaistamalla jopo-opea. On erittäin terveellistä ja avartavaa välillä ns. astua jonkun toisen kenkiin, asettua toisen rooliin. Eilen aamupalaverissa juuri puhuttiin siitäkin, miten nämä kaikki lapset ovat meidän kaikkien oppilaita.
Kotimatkalla kollegan kyydissä haukottelin antaumuksellisesti ja olinpa nukahtaakin. Tokihan nyt on perjantai, mutta luulenpa etten olisi ihan yhtä naatti, jos olisin ollut omassa tutussa opehommassani. Nostan korkealla olematonta hattuani merkiksi siitä, miten ihailen ja arvostan kollegoitani jopo-opettajia.
Työviikko jatkuu vielä huomenna. Ajattelin mennä töihin kävellen, ottaa mukaan hiustenkuivaajan ja salomoninsolmuhuivitekeleen.


Noo... voinhan minä samantien selittää tuon viimeisen kappaleen. Huomenna meillä on VESO-päivä täällä kotinurkilla, en sentään lähde kävelemään 35 km:n normityömatkaa. Koulutuspäivään kuuluu pajatyöskentelyä, ja valitsin sellaisen käsityöpajan "vanhasta uutta", johon pyydettiin ottamaan mukaan hiustenkuivaaja. Ja huivivirkkooksen otan ihan sen takia, että jos mun on ihan pakko jäädä kuuntelemaan Esko Valtaojaa, niin ei mene sekään tunti aivan hevonpersiiseen.

1 kommentti:

  1. Rankka viikko tuntuu sinullakin olevan takana. Ja vielä lauantaina VESO-päivä... huh, huh !!
    Onneksi syysloma on pian. Meillä vielä kaksi viikkoa töitä ja sitten se viikko :DD
    Antoisaa VESO-päivää :)

    VastaaPoista