torstai 20. lokakuuta 2011

Pientä rajaa

Jaahampsista, näyttää siltä, että olen kuluvan kuun aikana postaillut tähän mennessä jo enemmän kuin syyskuussa. Siinäpä oiva veruke stoppailla vähäsen. Sitä paitte, mä aloitan syyslomani. Jonka käyttöä en ole kauheasti suunnitellut, mutta sen tiedän, etten tahdo käyttää hulvattomasti aikaa tietsikan ääressä. Sittenpä nähdään, pystynkö pysymään poissa ja erossa.

Oli mukava laskeutua lomalle, kun sain yhden työasian nytkähtämään lupaavasti eteen päin. Nimittäin Se Joulukuinen Pajapäivä. Sain yhdeltä lähetystyöntekijältä vastauksen sähköpostiviestiini, että voisi tulla pitämään pajaa yhdessä lähetyssihteeri Henrin kanssa. Meinasin kirjoittaa, että entinen lähetystyöntekijä, mutta kai se on sellainen homma, ettei siitä koskaan irtisanouduta, eikä se homma lopu siihen, kun palataan kentältä kotimaahan.
Lisäksi sain soitettua eläkkeellä olevalle lähetyssihteeri Tuulalle, joka on huomenna lähdössä Israeliin. Hän suorastaan innostui pyynnöstäni tulla vetämään Israel-pajaa, aiheena esim. heprean aakkoset ja juutalaiset juhlat. Purim-juhlaan liittyen oppilaat voisivat leipoa jokainen itselleen haamaninkorvan. Lupasin toimittaa taikinan ja täytteen. Kyllä tästä hyvä tulee.

Mutta nyt oikeasti näkemiin ja kuulemiin joksikin aikaa. Tiskit odottavat, ja peti. Sillä huomenna on aikainen lähtö ostos- ja sukulaiskierrokselle. Mies ostaa ja mä sukuloin.

1 kommentti:

  1. Mielenkiinnolla luin pajajuttuasi, sulla on paljon sellaisia taitoja, joita monilla ei olekaan. Noin vaan osaat tehdä haamaninkorvan taikinan ja täytteenkin. Edell.postaukseesi: varmaan ihailtavaa tuollainen mutta kamalaa, kun aletaan puhua painonpudotuksesta...se ei olekaan enää stressivapaata hommaa, ei ainakaan kaikille. En minäkään vapaapv:n takia aloittaisi itseäni rääkkäämään. Miksi niin tuttua ihmistä kuin itseään aloittais kiusaamaan. (vaikka mulla aihetta oliskin, huoh)

    Oikein leppoisaa lomaa!!

    VastaaPoista