lauantai 1. lokakuuta 2011

Harvinaista herkkua

Nyt kun nuori väkemme on viikot kuka missäkin, ei ole lainkaan itsestään selvää, että kaikki olisimme yhtä aikaa kotona edes viikonloppuisin.

Tänä viikonloppuna sellainen sattumus kuitenkin osui kohdalle. Sen kunniaksi hain eilen töistä palattuani pakastimesta yhden nisulongan, parikymmentä palaa nisutaikinaan tehtyä kaurahiutale-marjapiirakkaa ja kahdeksan palaa kesäkurpitsasta tehtyä porkkanakakkua. Isä-mies vähän ihmetteli moista määrää, mutta nyt ne on kaikki jo syöty. Esikoinen paistelee tuossa vohveleita. Nekin on syöty sitä mukaa kun ovat kypsyneet. Aporpos, kirjoitin hakeneeni pakastimesta. Se meinaa sitä, että täällä tuvalla oleva arkkupakastin on pesun jäljiltä edelleen tyhjillään, ja pakasteet ovat Yemiltä saadussa varapakastimessa ulkovarastossa vielä ainakin pakkasiin asti.
Koetin haeskella aiheeseen sopivan potretin ja valitsin tämän. Otettu Sanan Suvipäivillä Kauhavalla joskus 90-luvulla, en muista vuotta, mutta veikkaisin lapsien koosta 94 tai 95. Mukavaa, että lapsilla on edelleen kutakuinkin läheiset välit. Pikkuveikka oli (siskon pyynnöstä) piirtänyt siskolle synttäriksi leppeän kuvan. Huomasin facebookista.

Mukavata sekin, että sattuivat kaikin tulemaan juuri tänä viikonloppuna, kun seurakunnalla on tarjolla Mikkelinpäivän lähetyslounas - jonka tuotto muuten menee Itä-Afrikkaan nälkäkatastrofia helpottamaan. Kun tällainen sakki menee lähetyslounaalle, se tuottaa yli 50€ lähetykselle, plus arvat siihen päälle. Paitsi etten tiedä, vieläkö uskaltavat laittaa arpajaisia, kun pollari on tiukentanut tulkintaa ja kenties valvontaakin.

3 kommenttia:

  1. Täällä on lähetyslounas vasta marraskuulla. Olen jo tehnyt pakasteeseen sitä ajatellen spesiiaaliruokaani; Köyhän miehen kaviaaria.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi orkidean poikaskirjoitukseen. Kivan kun löysit hyödyllisen linkin.
    Tulin vastavierailulle ja täällähän onkin mukavaa ja monipuolista tekstiä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, KristiinaS ja Kaanon, vastavierailusta.

    Tämä lähetyslounas taitaa liittyä hiljakkoin olleeseen tasauspäivään. Marraskuussa on meilläkin ollut usein vielä toinen lähetyslounas (tai ehkä se onkin diakoniatyön hyväksi), isänpäivänä useimmiten.

    Onkohan tuo köyhän miehen kaviaari samanlaista, mitä edesmennyt appeni tapasi tehdä...

    VastaaPoista