Unessa nostalgiaa

En ole pitkään aikaan kirjoittanut muistiin mitään uniani - mikä voikin olla pelkästään positiivinen asia. Nyt kuitenkin on ollut taas pari sellaistakin unta, joissa on ehtinyt tapahtua ja joista on jäänyt jotain mieleenikin.
Miehellenikin kuvailin untani, jossa olimme yhdessä menossa avioliittoleirille - Majaniemeen, lapsuuteni ja nuoruuteni tuttuun ja rakkaaseen leirikeskukseen Nummijärven rannalla. Saavuimme sinne hiven myöhässä, kun muut parit näyttivät olevan jo asettumassa taloksi. Kävellessämme kohti rantaa ja ohitellessamme muita pareja, tervehdin heitä kaikkia "päiväällä". Kun pääsimme niemennokkaan asti, mies alkoi välittömästi laittautua uimaan. Minä sanoin meneväni ensin vessaan ja vaihtavani samalla siellä uimapuvun päälle. Mutta mies oli rohkea, hän riisui itsensä alasti siinä julkisesti (no, oli sentään rintamasuunta järvelle päin ja selin meihin kanssaleiriläisiin), koskapa ei halunnut kastella trikooshortsejaan, vaan halusi vaihtaa tilalle uikkarit. Ihailin hänen rajatonta rusketustaan, kenties siinä moni muukin ihaili... No, uni päättyi ennen kuin itse pääsin järveen.
Toissayönä olin sitten toisessa paikassa, joka sekin on monesta unesta tuttu. En täysin tunnista kyseistä isoa rakennusta. Se on todennäköisesti yhdistelmä useammasta koulusta ja vielä Siikajoen kunnantalo päälle. Välillä sen tunnistaa selkeästi entiseksi opinahjokseni Kauhajoella, kun olin seiskalla ja kun olimme samoissa tiloissa keskikoululaisten ja lukiolaisten kanssa. Aina siinä rakennuksessa kuitenkin on useita kerroksia, sokkeloisia portaikkoja ja sekä ylä- että alakerrassa kaksi rinnakkaista käytävää, siis siiven molemmin puolin, ja niistä pääsee siirtymään toiselle puolelle yleensä vain päädyssä olevasta portaikosta. No, kollegani/ työparini oli lupautunut vetämään alakerrassa jonkin jumpan. Hän ihmetteli sen saamaa suosiota, kun sen piti kai olla vain meidän omalle porukalle, mutta väkeä tuli iso sali täyteen. Mistä lie olivat kaikki kuulleetkaan jumpasta. Minulla oli ilmeisesti varusteet kahvikassissa, jonka olin unohtanut eri kerrokseen ja eri käytävälle. Lähdettyäni sitä hakemaan muistin jättäneeni kenkäni sinne jumppasalin ovelle ja harmittelin, että minun täytyy vielä mutkitella takaisin niitäkin noutamaan. Matkalla kahvikassini luo ohitin bändin harjoittelemassa. Kitaristin tunnistin Kankkusen Jukaksi, velipoikani kaveriksi, joka on armoton huulenheittäjä ja verbaalilahjakkuus. Koetin löytää reittiä, jolla en joutuisi häiritsemään heidän harjoitteluaan. Mutta kahvikassini löydettyäni ja palatessani kenkiä etsimään jouduin menemään soittajapoikien välistä. Miksi ihmeessä he harjoittelivat jossain aulatilassa eivätkä esim. musiikkiluokassa? Kenties yleisön toivossa? Jukka ehti sanailla vaikka mitä siinä lyhyessä ohitustilanteessa. Vastasin jotain, että osasinkin odottaa tuollaista puheryöppyä.