maanantai 10. lokakuuta 2011

Kohuvieraita Raahessa - enkä viittaa nyt Esko Valtaojaan

Aamulla jälleen työmatkalla vaihdoimme viikonloppukuulumisia kimppakyytikollegan kanssa. Olin hirveän utelias kuulemaan, oliko herra X ollut isänsä hautajaisissa. Oli kuulemma ollut, vieläpä asiaankuuluvassa mustassa puvussa, tosin omantyylisine asusteineen.
Minusta oli hirveän erikoista, ettei kollegani ollut koskaan aikaisemmin tullut maininneeksi, että hänen tätinsä oli viitisen vuotta sitten mennyt naimisiin erään eturivin julkkiksen isän kanssa... Sain asian selville vasta ihan hiljattain, kun kollega kertoi, että tädin mies sejase on saattohoidossa. Sukunimestä johduin kysymään, että sattuuko olemaan sukua herra X:lle. "Joo, isä."
Jos minun sukuuni olisi naitu jonkun X:n kaltaisen julkkiksen lähisukulainen, niin malttaisinko olla noin hiljaa?
Miksi sitten epäilin, etteikö X olisi tullut isänsä hautajaisiin? Kuulemma välit olivat olleet vähän huonot. Ja kai minä jotenkin kuvittelin, että tähdet eivät osallistu minnekään tavallisten ihmisten tilaisuuksiin ilman turvamiehiä, itsekin tavallisina. Mutta ei se niin olekaan. Tähdetkin ovat tavallisia ihmisiä ja osallistuvat omaistensa hautajaisiin.
Kehtaisiko kysyä kollegalta vielä, kuka oli siunaavana pappina ja mahtoiko pappi tunnistaa X:n...

1 kommentti:

  1. Kysyin kuin kysyinkin. Arvelisin, ettei pastori tiennyt. Jos olisi ollut joku noista nuoremman polven papeistamme, olisi tunnistanut sukunimen ja laskenut yhteen 1+1.

    VastaaPoista