Koivuinen pihamme köyhällä maaperällä entisen maantienpohjan päällä ei ole mikään reheväkasvuinen. Ruohonleikkuujätettäkään ei kerry juuri lainkaan. Olemme asuneet tässä vuodesta 1991, mutta kesti kauan ennen kuin toisaalta hyväksyin, ettei puutarhamme voi kukoistaa samoin kuin jokin suotuisammalla paikalla oleva ja toisaalta tajusin, että lannoittamalla voi auttaa haluamiaan kasveja taistelussa elintilasta ja energiasta. Mies on huolehtinut useampana vuotena syyslannoituksen ja itse olen levittänyt kanankakkarakeita keväällä sekä kesän mittaan niitä toisinaan liotellut kasteluveteen. Viime aikoina olen käyttänyt myös luonnon omia ilmaisia antimia, rohtoraunioyrttiä ja nokkosta.
Mutta tänä kesänä olen turvautunut lisäksi ureapitoiseen nestemäiseen apulantaan. Kun olen tuntenut tarvetta, olen käynyt ulkona vesisangon kanssa. Yksi virtsa-annos noin kymmeneen litraan sadevettä on kuulemma sopiva suhde. Sangosta olen sitten kaadellut vuorollaan eri puolille puutarhaa. Ei aavistustakaan, mitä ainesosia kaupan syyslannoitteissa on, kenties kasteluveteni on liian typpipitoista syksylle, mutta sehän nähdään ensi kesänä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti