Edellisyönä unessani vieraili kuopuksen mahdollinen tyttöystävä, sellainen pieni blondi. Mua nolotti, että mun piti vieraan aikana rähistä miehelle, kun tämä oli mennyt ottamaan pakastimesta marjoja sulamaan, jotta mä muka hilloaisin ne. Mihinä kumman välis, kun muutakin hommaa olis ollut vaikka muille jakaa. No niinhän siinä sitten lauantaina kävikin, että hermot meni leipomusten kans ja mies sai kuin saikin osansa.
Illalla olin kyllä jo tehnyt (Israelin ystävien paikallisosaston 30-vuotisjuhlaa varten) gluteenittoman piirakkapohjan jääkaappiin valmiiksi, mutta en sitten jaksanut enkä ehtinyt tehdä (samaista juhlaa varten) haamaninkorvataikinaa jänkkääntymään yöksi. Aamulla kun mies kävi vielä ostamassa unohtuneet hiivat, niin sillä aikaa laitoin piirakkapohjan valmiiksi, aloin siivota sitä varten omenoita ja sitten vasta sekoitin haamaninkorvataikinan. Ehti se olla jääkaapissa sen vaadittavat pari tuntia sillä välin, kun tein nisutaikinan.
Mutta mutta... olin kuvitellut, että aiemmin haamaninkorvat eivät onnistuneet minulta sen takia, kun minulta oli tilattu gluteenittomia sapattiaterioille. Eikö mitä, tavallinen vehnäjauhomurotaikina oli aivan yhtä mahdotonta leivottavaksi. Kauliessa se tarttui pöytään ja korvista tuli epämääräisiä möykkyjä.
En enää ikinä lupaa tehdä haamaninkorvia. Jos meinaan unohtaa tämän päätökseni, niin mua saa potkaista takamuksille muistutukseksi.
Mutta tattariomenamarenkipiirakka maistuu varmaan keliaakikoille... Ja nyt äkkiä pukemaan kansallispukua päälle, ennen juhlaa meidän tarttis vielä harjoitella laulut.
Vai kerkiäisikö kertoa vielä viimeöisen unenpätkän; tapasin siskoani Hyypässä joulun jälkeen ja ihailin lumisadetta. Kysyin, oliko siellä ollut joulunakin lunta. Ja kas, tämän päivän Kalevassa oli iso otsikko, jonka mukaan neljä sääprofeettaa ennustaa yhdenmukaisesti valkeaa joulua. Noo, ei se ehkä niin kummallinen yhteensattuma ole, näenhän unta joulusta melko usein. Alkupuolella viikkoa viimeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti