torstai 10. kesäkuuta 2010

Suolaiset tarjoilut



Ensimmäiset vieraat jo ehtivät tulla, kun minulla oli vielä koristelu ja kattaminen kesken. Juhlakalu auttoi koristelemalla täytekakkua itsetekemillään marsipaaniruusuilla. Häthätää ehdin pyytää miestä ottamaan kameran esiin ja kuvan pöydästä. Mutta ei hän hoksannut ottaa kuvaa makeista trahteereista, enkä kehdannut vieraiden kuullen kovin perinpohjaisesti selittää, että aion laittaa blogiin kuvia... Jätin tällä kertaa voileipäkakut tekemättä, kun Raahen Seudussa oli mielenkintoinen savulohihyydykekakun resepti. Pohja hapankorpuista. Eka kerran kokeilin myös coctailpiirakoita ns. voileipinä. Ruohosipulilla maustettuun tuorejuustoon sekoitin katkarapuja, levitteen päälle kananmunaviipale, kylmäsavulohta ja tilliä. Aurinkokuivatuilla tomaateilla maustettuun tuorejuustoon lisäsin kalkkunasilppua, päällimmäiseksi kurkkua ja persiljaa, myöhemmin hoksasin lisätä tomaattiakin. Mutta toki tarjolla piti olla perinteistä munavoitakin.








1 kommentti:

  1. Nam, miten herkullisen näköistä. Rupeaa aika lailla harmittamaan, etten ollut paikalla ;-)

    VastaaPoista