Naisten ilta

Kollega kutsui kymmenkunta naiskollegaa kotiinsa viettämään naisten hemmotteluiltaa. Eilen sitten pyöräilin Rantakadulle parinkymmenen asteen pakkasessa räkä poskella. Ajattelin, että kai se kasvohoitaja puhdistaa ja kuorii ensin enimmät, ennen kuin yrittää tehdä mitään muuta. Luvassa oli myös kollegan mainetta niittäneitä herkkuja, kauniine kattauksineen. Kuuma glögi tervetulomaljana lämmitti ytimiä myöten.
Mutta ennen ruokapöytään käymistä oli yllätysnumero. Eräs kollegoista harjoittaa reiki-hoitoja ja kinestologiaa, joita hän meille hivenen esitteli ja teetti pari harjoitusta. Siinä vaiheessa minulla oli epämukava olo. Suhtaudun äärimmäisen epäluuloisesti kaikkeen ihmisen piileviä voimavaroja, sielullisia ja henkisiä kykyjä korostaviin ja käyttäviin metodeihin ja hoitoihin. Allekirjoitan kyllä sen, että ihminen on kokonaisuus, jonka hyvinvoinnissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta tällaisena perusterveenä en ole vielä koskaan tuntenut kaipaavani sen enempää joogaa kuin muitakaan idän uskontoihin liittyviä terveys- tai itsensäkehittämiskeinoja. Olen lukenut useampaankin kertaan Watcman Neen kirjan Sielun piilevä voima. Neekin kyllä uskoo, että ihmisellä on valtavat piilevät sielulliset voimavarat, mutta yhtä lailla hän uskoo, että syntiinlankeemuksessa ihmisen turmeltuessa myös nuo sielun voimat turmeltuivat. Tästä syystä itsekin turvaudun mieluummin itseni ulkopuolelta tuleviin voimaannuttaviin asioihin, ensisijaisesti Armoon ja Sanan lupauksiin.
Eilen kuitenkaan en joukossa kehdannut seistä tumput suorana, kun toiset hivelivät itseään meridiaaneja, "sähköenergiakaapeleita" pitkin. Toimin siis vastoin omaatuntoani, enkä siinäkään vaiheessa sanonut mitään, kun meiltä kysyttiin "miltä nyt tuntuu?" Nyt kamppailen tunnontuskissa. Ei siksi, että olisin osallistumalla jotenkin altistanut itseni jollekin turmiolliselle. En tosiaankaan tuntenut mitään vaikutusta. Jumala on minulle usein ennenkin näyttänyt ja vakuuttanut "minun armossani on sinulle kyllin - sinä et tarvitse yliluonnollisia kokemuksia". Mutta lähinnä minua vaivaa se, pitäisikö minun kertoa kollegalleni, etten halua omantunnon syistä jatkossa osallistua tällaiseen. Vai annanko asian vain olla tällä erää?