Ostoksia hyvällä omatunnolla

Laitoin Facebookiin tapahtumamainoksen sekä Raahen tämänpäiväisestä Kylien torista että Kokkolan hiippakunnallisista lähetysjuhlista. Kokkolaan olimme lähdössä, mies ajatteli samalla käydä katselemassa asuntovaunuja. Heräsimme kuitenkin vasta ennen kymmentä ja aamutoimien, ruuanlaiton sun muun jälkeen lähdimme liikkeelle vasta yhden jälkeen. Muutaman kilometrin päässä aloimme harkita asiaa vielä uudelleen, ja niin käännyimme Saloisista takaisin. Emme olisi ehtineet Junkkaalan raamattutunnille eikä sen jälkeen ollut luvassa oikein mitään hirveän sytyttävää ohjelmaa. Niinpä poikkesimme Seuranmäen kirppiksellä tsekkaamassa, oliko Siperian työn hyväksi saatu mitään meidän viemisiä myytyä. Sitten jatkoimme marketin parkkipaikalle, josta kävelimme 'oijeti' keskustaan. Härkätorilla oli jos mitä kojua, Ingaakin ehdimme jututtaa. Eläkkeensaajien pöydästä ostin himoitsemani kahvipussikorin ja uuden pussin pyykkipojille, edellisestä kun on nauhat hiutuneet takkuisiksi. Kuopukselle löydettiin Inarinjärven tomaattimuikkua, Armakselta ostettiin jälkiruuaksi toffeelitra ja löysinpä Homcare-myyjänkin, jolta ostin uuden pesuliinan. Se voisi mennä tyttärelle joululahjaksi. Sitten löytyi Kehitysmaatavarakauppa Hiirenkorvan koju, jonne jäimmekin asioimaan vähän pidemmäksi aikaa. Katseeni osui ensin pesupähkinöihin. Sitten löytyi vielä sappisaippuaa tahranpoistoon. Päätettiin kokeilla pitkästä aikaa myös tansanialaista reilun kaupan kahvia. Hiirenkorvalta kuulemma löytyy myös viljakahvia, johon ihastuimme Romaniassa. Täytyypä asioida siellä kohtapuoliin.

Olipa fiksua ostaa ensin tuo kori, vaikka mä kauan mietin, raaskinko.

Lahjoja ja lahjuksia

Ihme unia taas. No, se ei ole mikään ihme, että näen joulu-unia ympäri vuoden. Taas oli äidin hommat niin kiireiset ja pahasti myöhässä, kun oli aatto ja siivoukset alkutekijöissään. Hankala oli siivota, kun huusholli oli niin täynnä kaikkea roinaa, että matala kirjahyllykin oli asetettu oviaukon eteen, niin että sen yli piti kaahia aina kun huoneeseen yritti. Lahjoja kokoilin sieltä täältä ja yritin niitä salaa kanniskella paperoidakseni.

Toinenkin uni jäi mieleen viime yöltä, siinäkin olisi pitänyt antaa lahjoja, mutta suhtauduin nuivasti ja nuukasti. Kas kun opettajainhuoneessa oli olevinaan yhtä aikaa parikin lahjankeräyslistaa kiertämässä, toinen oli kuvisopen itsensä liikkeelle laittama, tyttärensä lakkiaislahja. Toinen taas oli jonkun koulun entisen opettajan perheenlisäyslahja. Kyseinen perhe tuli vierailemaan opettajainhuoneeseen, aivan oudon näköinen mies, lapset olivat fiksuja, pikkuvanhoja. En silti aikonut osallistua lahjakeräykseen.
Tälle unelle on vankka todellisuuspohja. Vasta juhlittiin kanslistin viiskymppisiä, jota varten kerättiin niin ala- kuin yläkoulullakin, ja nyt oli ilmestynyt alakoululle erään open häälahjalista. Tietenkin osallistuin siihenkin, mutta jälkeenpäin vähän kyseenalaistin osallistumistani, sillä hän on eronnut ja meni siis jo toisen kerran naimisiin. Sitä paitsi olen vakaasti päättänyt, että kiellän ehdottomasti niin työ- kuin tuttavaporukoilta kaikenlaisen lahjomisen ja keruun jos ja kun aikanaan täytän viisikymmentä. En aio muuten huolia kunnan viiriäkään, jos sen vain pystyn välttämään.

Vaunuralli

Eräs tuttavamme joutui muuttamaan, paikallisten kerrostalojen ylimpien kerrosten purkamisen vuoksi. Lupasin häntä muutossa auttaa ja autoinkin. Eräs ongelmista oli, mitä tehdä tarpeettomiksi käyneille vauvan vaunuille. Tanja-tuttavamme ei ollut saanut niitä kaupaksi. Myöhemmin kuulin erään sukulaistytön odottavan vauvaa ja soitin Tanjalle, että me voisimme ostaa ne hänen vaununsa siltä varalta jos Liisa ne huolisi. Mutta Tanja oli jo saanut päähänsä, että hän vie ne kierrätyskeskukseen, enkä saanut hänen päätään kääntymään, vaikka lupasin jotain niistä maksaa, toisin kuin kävisi kierrätyskeskuksessa. Myöhemmin vielä ollessamme matkalla Norjaan laitoin tekstiviestin, että miettisi asiaa.
No, palattuamme kuulimme, että vaunut odottavat meitä Tanjan uudella asunnolla. Oli käynyt niin, että niitä ei ollut huolittukaan kierrätyskeskukseen. (En välillä ymmärrä, millä perusteella sinne tavaraa otetaan vastaan, kun yhdellä lapsella olleet Emmaljungat eivät kelvanneet.)

Koko kesä meni niin, että mietittiin, milloin voitaisiin hakea ne vaunut. "Tällä viikolla mulle ei oikein sovi..." Liisa kuitenkin halusi nähdä vaunut tai niistä kuvia, joten rupesimme viikko sitten painostamaan, ja eipä aikaakaan kun mies juoksi vaunuja lykäten, otti kuvia ja lähetti näytille. Monista vaunuvaihtoehdoista Liisa päätyi valitsemaan uudemman malliset. Sitä ennen Tanja soitteli vähän väliä, joko vaunut on haettu ja mitä jos ne eivät kelpaakaan. Ei auttanut, vaikka miten tiukasti olisimme sanoneet, ettei hänen tarvitse sitä murehtia. Lopulta hän rauhoittui, kun kerroin, että on mulla niille jo toinenkin paikka tiedossa; vastaanottokeskuksessa on kuulemma monta raskaana olevaa äitiä.

Rosvoa ja poliisia

Jokin yö sitten taisi käteni olla taas huonossa asennossa, kun uniin alkoi tulla takaa-ajoa. En kuitenkaan itse ollut takaa-ajettuna tällä kertaa. Olimme ajelemassa autollamme jossain pikkukylällä, kun meidät yhtäkkiä ohitettiin nopeasti ja kohta pörräsi joukko poliisiautoja pakenijan perään. Rikollinen saatiin piiritettyä, mutta meidänkin ajokkimme joutui siihen piiritysrenkaaseen, kasvotusten aseistetun miehen kanssa, joka koetti löytää pakoreittiä. Voi kauhea, tyttäremme seisoi lähellä, ja niin mies alkoi tähtäillä häntä aseellaan. Kauhukseni ampuikin, mutta luoti lensi niin hitaasti, että tyttö ehti väistää, alkoipa vielä kaivella omia taskujaan ja veti lopulta esiin aseen hänkin. Roisto oli kuitenkin jo luovuttanut siinä vaiheessa, kun totesi, ettei hänen uhittelunsa tuottanut tulosta.

Tyttären päästäminen maailmalle on ollut mulle kova tinki, mutta toisaalta on ollut suuri ilo huomata, kuinka hyvin hän pärjää ja huolehtii asioistaan.

Sopeutumisvaivoja

Näiden töihinpaluun ensipäivien jälkeen en ole osannut enkä jaksanut oikein mihinkään ryhtyä kotona. Marjoja olisi voinut poimia, toisinaan väki tarvitsisi ruokaakin, jota varten värkkiä pitäisi käydä ostamassa, keskeneräisiä pikkuhommia huomaan siellä täällä. Onneksi mies on jollain lailla huolehtinut ruuanhankinnasta ja -laitosta, muuten täällä oltaisiin vallan voileipälinjalla.
Varmaan työnkuvan muuttuminen teettää nyt hivenen ylimääräistä, ainakin alkuun. Tulihan minulle kolme uutta opetusryhmää, joissa on yhteensä 80 oppilasta (27/ 31/ 22). Pelkästään nimien oppiminen ottaa aikansa. Noo, onneksi on monta samannimistä, niin pääsee vähemmällä opettelulla: kolme Katria, kaksi Emmaa, Jennaa, Jonia, Veeraa, Saraa ja Joelia. Olo on kenties vähän kuin aineenopettajalla, ja se aine on uskonto, vaikka sitä on "vain" kuusi tuntia viikossa. Lisäksi äidinkieltä, ympäristötietoa ja matematiikkaa sekä yläkoululla tässä jaksossa muutamalle maahanmuuttajaoppilaalle suomea toisena kielenä, englantia, matematiikkaa ja historiaa.
En koulun alkaessa osannut arvata, mitä se toisi tullessaan. Mutta jonkinlaisen enneunen näin. Ainakin Ansku-kollega sen enneuneksi arveli, kun sen hänelle nolona kerroin: Oli olevinaan minun päivänavausvuoroni ja odottelin keskusradion mikrofonin takana, milloin voisin aloittaa. Juuri kun olin aloittamassa, ehtikin Anskun oppilasryhmä aloittaa oman päivänavausesityksensä, jonkin laulun roikastamisen. Mua pänni kovasti ja välitunnilla opettajainhuoneessa ääneen asiaa harmittelinkin, että kun piti olla tiedossa, että se olisi ollut mun vuoroni. Eikös rehtori-Jaska kysynyt, että "Tekisikö mieli sanoa v-sana?" Ja minähän sanoin!
Niin, Ansku meinasi, että uni enteili meidän alkavaa yhteistyötämme hänen luokkansa oppilaiden kanssa, ei suinkaan sitä, että alkaisin viljellä alatyyliä kollegoiden kuullen.

Ohopsista! Sain juuri puhelun mieheltäni, mutta kun siihen vastasin, jouduinkin kuuntelemaan hänen valmentajaohjeitaan jalkapallojunioreille. Yritin kysyä, puhutko sä mulle, mutten saanut vastausta. Taskusoitto siis. Mutta missä hän piti puhelintaan, kun ohjeet kuuluivat niin selvästi: "tätä te voitte harjoitella kotonakin..."

Muonio 1.-3.8.

Siirryn nyt Kuusamosta suoraan Muonioon, varsinaisesta Hautalan sukutapaamisesta Kuusamossa on tarkoitus kirjoittaa ekassa blogissani. Mökki, jonka osakkaina olemme olleet vajaan kymmenen vuotta, sijaitsee siis Muoniossa, tarkemmin paikkaa määrittelemättä kuin että 10 km hiekkatietä, 4 km metsätietä ja viimeinen kilometri tietöntä taivalta. Koko matkan Kuusamosta perille sekä perillä saimme vähän väliä ihastella näitä sarvipäitä sekä niiden rouvia vasoineen.
Mökin seinässä lukee sen nimi, Vuontiskammi.

Kun kohta saavuttuamme menin portaita alas rantaan hakemaan vettä, niin jostain syystä liikutuin kyyneliin. Hiljaisuus ja kauneus varmaankin. Täällä jälleen. Vuontisjärven takana näkyy Pallas.

Maanantai-iltana tuli ukkonen ja sadekuuro.

Ja niiden jälkeen pari sateenkaarta, joista mies otti paljonkin kuvia. Valitsin tämän porraskuvan edellisten jatkoksi.

Niin, se vesi, jota sangoilla hain sisälle mökkiin... Kyllä tämä kelpaa kahvinkeittoon!

Ennen ukkosenilmaa olimme hyvissä ajoin palanneet ensimmäiseltä hillareissulta. Keräsin myös syömämarjoiksi vähän mustikkaa ja pannullisen haperoita. Oli aivan ihanteellinen hillastussää, pilvipoutaa ja tauolla paistetta. Eikä pikkuötököitä ollut riesaksi asti.

Lähtöä tekemässä

Tiistaiaamuna kävimme vielä saaressa hillastamassa, osa oli ylikypsää, mutta pikkusuon toiselta laidalta löytyi hyvälaatuista ainakin saman verran kuin edellisenä päivänä autiotuvan maastosta. Sitten olikin jo aika laittaa paikat kuntoon, kerätä hynttyyt ja lukita ovet. JHs, ensi kesänä uudestaan - ellemme innostu syys- tai talvilomareissulle.

Eläinlapsia Loma-Ajakassa

Paavo oli valinnut kaikin puolin hyvän paikan sukutapaamiselle; hyvää ruokaa ja kahvit mielenkiintoisine keskusteluineen, rantasauna ja uintia Ajakassa ja piha täynnä eri sortin kotieläimiä, joista tähän kokosin vain suppean kuvakavalkadin mieheni laajasta varastosta. Ensimmäisenä vieraita riensi tervehtimään talon koira, joka sen jälkeen asettui tuttuun viileään kuoppaansa porraspieleen.



Heti toisena esittäytyi komea pussihousukukko, jolla oli ainakin kolme rouvaa. Tämä otos näyttää ihan siltä kuin eräs rouvista etsisi jättimunaansa pusikosta.

Toisella rouvalla oli sen sijaan jo neljän tipun pesue. Mieheni aivan loistavan otoksen julkaisin jo Facebookissa höystettynä tekstillä Matt. 23:37

"Jerusalem, Jerusalem... kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet..."

Puhuttelussa

Toiset lapsista ovat heti "kärppänä" emon perässä, toisten huomio kiinnittyi ruuanetsintään...

... jota taitoa lapset näyttävät oppivan mallista.

Myös talon kissa oli saanut pentuja, taisivat olla vasta pariviikkoisia. Ellei näistä arvaa emon väriä, niin...

...tästä sen näkee. Vaaleaa oranssia oli lisää kaulan ja niskan seutuvilla sekä naamassa.

Lopuksi vielä Rane-pystykorva, joka ei suinkaan kuulu Loma-Ajakan väkeen, vaan Paavon perheeseen. Raneakin lämpö väsytti, mutta se piristyi illalla kahdellekin kävelylenkille, ensin Annen kanssa, sitten reilun tunnin retkelle, kun Paavo esitteli vieraille pari lähikohdetta pururadan varrelta.