perjantai 10. toukokuuta 2013

Kukkia pihasta ja sisältä

Olen aloittanut päivittäiset puutarhapasteerailut sen jälkeen, kun maanantaina koulin taimia kasvihuoneessa, ja jätin sinne jo orvokit, kaalinresut, purjot ja jäävuorisalaatit, sekä muutaman onnettoman tomaatintaimen. Öiksi olen peitellyt ne kateharsolla, eikä täällä ole tainnut olla edes yöpakkasia koko viikolla.
Eräällä pasteerailukierroksella sattui olemaan kännykkä taskussa, sinivuokot sattuivat olemaan juuri auki. Niiden lisäksi pihassamme ei vielä mikään muu kukikaan kuin pari minikrookusta, mutta kohta on idänsinililjatkin auki.


Helatorstain aattona pidimme normaalisti kirkkokuoroharjoitukset. Ja paljon meitä kertyikin, siitäkin olisi voinut ottaa kuvan, kun harvemmin meitä on viittätoista kuorolaista ollut kerrallaan paikalla. Pois lähtiessä huomasin seurakuntakodin eteisessä sormiaraalian kukkivan. En ollut koskaan ennen moista päässyt näkemään, niin toki siitä piti napsaista kuva. Vaikkakin yhtä epäonnistunut kuin sinivuokostakin...


Meillä kotona olen saanut iloita posliinikukan nupuista ja kukinnasta syntymäpäivästäni lähtien. Mutta siitä olen ottanut jo niin paljon kuvia, että olen itteäni toppuutellut.

3 kommenttia:

  1. Ihania sinivuokkoja :) Teidän mökillä kyllä kukkii. Tulkaa vaikka katsomaan. Ministerikin (kärhö) tänään punki ensimmäiset versonsa mullasta ja tulppaanit ovat nupulla. Kun vaan löytyisi meille se uusi koti, niin haihtuisimme pois tieltä...Kylvin sulle sokerimaissia esikasvamaan. Jos satoa tulee, katsotaan sitten kuka ne syksyllä syö ;) Kirje on valmis. Kunhan sen joku vaan saisi postiin :)

    VastaaPoista
  2. Miten olisi, jos ensi perjantaina kävisimme ministeriä tervehtimässä?

    VastaaPoista