keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Työn juhlaa!

Mukava, kun vappuvapaa katkaisi työviikon, saa vähän aikaa omille hommillekin. Miten muuten viettäisin työläisten juhlaa? (No, kävimmehän tosin perinteisellä vappulounaalla seurakuntakodilla, mutta ei puhettakaan, että olisimme tarjenneet sieltä torille, saati että olisi ollut kiinnostustakaan.)

Huomenna jälleen käsityöpiiri kokoontuu. Sinne olen huovuttanut lisää helmiä ja äsken kokeilin kankaanpainantaa. Sain kirpparilta valkoisia kangassuikaleita, joista osan käytin jo pesukoneessa painantaa varten. Ajatuksena olisi pupunkuvaasista tehdä pumpulipusseja. Purjeveneitä voisi ommella tyynyliinoihin, essuihin, kasseihin, mihin vielä. Kyllästyin ompelemaan niitä purjeveneaplikointeja, niin kokeilin piirtää ja leikata sabluunan, jos painaminen olisi joutuisampaa.



Laitanpa vielä kuvan niistä mainitsemistani aplikoinneista, joista kyllä täällä ennenkin on ollut kuvia.

Oli mulla toinenkin syy, miksi halusin suunnitella ja toteuttaa purjeveneaiheen toisella kurin. Siksi just, että se olisi sitten omatekemä alusta loppuun. Noihin veneaplikointeihin olin aikanaan saanut värkit, kaavat ja ohjeet, joilla tehtiin rovastikunnallisiin lähetysjuhliin tyynyliinoja. Mulle jäi värkkiä, josta sitten nyt jälkeen päin olen ommellut lisää lähetykselle. Tosin vaihdoin alkuperäisessä mallissa olleen stereotyyppisen pilvenhattaran tilalle nuo linnut. Noista painetuista purjelaivoista ei kukaan pääse sanomaan, että olisin käyttänyt toisen ideaa.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti