Music, music, music

Perjantain konsertti Raahe-salissa vastasi odotuksia, mutta myös ylitti ne. Kiipesimme parvelle takimmaiseen penkkiin varatuille paikoillemme. Tuntui, että olimme huikean korkealla. Onneksi siis takarivissä, reelingin laidalla olisi meitä huipannut. Koetin silti ennen valojen sammumista nostella takamustani kurkkiakseni, tuleeko permanto tosiaan niin täyteen kuin "loppuunmyyty" antoi ymmärtää. Kävi kas sellainenkin mielessä, josko paikkakunnan rahakkaat firmat ovat jälleen ostaneet asiakkailleen ja työntekijöilleen lippuja, joista kaikki eivät sitten tulekaan käytetyiksi. Kouluni henkilökunta näytti olevan katsomossa hyvin edustettuna (mun lisäksi talonmies ja erkkaope). Naljailin työkavereille, etteikö teistä pääse vapaa-ajallakaan eroon.
Valojen hämärtäminen hiljensi salin. Istuimme hetken hiiskumatta pimeässä, jostain kuului vain yskähtelyä. Sitten laululintu lehahti lavalle pianistinsa kanssa. "Voi kuinka pieni ja hento", ihmettelin ihaillen. Johanna Kurkelan paksut ja pitkät hiukset kehystivät pieniä ja siroja kasvoja, ja vaaleanlilahtava, kiiltävä, naisellinen helmaan levenevä iltapuku viimeisteli mielikuvan metsän keijukaisesta. Osaavatkohan keijut laulaa?
Johannan ääni täytti salin. Pianisti lauloi stemmoja. Valomies leikitteli nuotioillaan. Minä aina välillä kyynelehdin. Erityisesti eräs laulu kosketti myös miestäni: "Kultapieni, olisit jaksanut odottaa, niin olisit nähnyt sen, että valo voittaa lopulta pimeyden".

Tänään olimme sitten aivan toisenlaisessa konsertissa, Saloisten kirkossa vieraili oululainen Kuru: viisi soittajaa ja solisti. He esiintyivät beniniläisen Grand Popon lukion hyväksi, kolehti kerättiin soitinten hankkimiseen koululle. Jazzahtavaa, välillä kansanmusiikinomaista, sävellykset oli tehty enimmäkseen Kaarlo Sarkian, Uuno Kailaan ja Eino Leinon runoihin, mutta myös virsiä laulettiin.

Vielä ainakin yksi konsertti on helmikuulle luvassa, jos Herra suo: Saila Seurujärvi Trion pitäisi tulla Ouluun esiintymään 26.2. Hartaasti toivoin, että samalla reissulla heidän vierailunsa Raahessakin olisi toteutunut, mutta idea ei ottanut tuulta. Maestro Heikkilä olisi kyllä mielellään ottanut kutsun vastaan, mutta sen kummemmin kulttuuri- kuin seurakuntavaikuttajatkaan eivät lotkauttaneet korviaan minun ja mieheni ehdotteluille. (Meillä ei ilmeisesti ole painoarvoa eikä vakuuttavuutta.) Mennään sitten Ouluun. Piut paut.