torstai 17. helmikuuta 2011

Vähemmästäkin menee lapsi sekaisin

Onneksi penkkareita on vain kerran vuodessa. Työpaikkani (= ensisijainen asemapaikkani) on yhdistetty yläkoulu+lukio. Näin ollen lukiolaisten juhla näkyy, kuuluu ja tuntuu myös yläkoululaisillekin - jotka tietenkin ovat onnellisia saadessaan osansa riehasta ja karkeista, ja saadessaan verukkeen riehua itsekin, villiintyä, lintsata, olla väärässä paikassa oikeaan aikaan... Toki enin osa yläkouluikäisistä osaa suhtautua rennon iloisesti mutta omaa koulunkäyntiään unohtamatta. Vaan sitten on nuo erityislapset. Oppilaat, joille pienikin poikkeama arkirutiineista aiheuttaa valtaisan sekamelskan. Karkkisateen aiheuttama sokerihumala moninkertaistaa vaikutuksen. Erkkaope tuli koulupäivän päätteeksi opettajainhuoneeseen poikkeuksellisen uupuneen näköisenä ja olisi ollut täysin kypsä jäämään viikonlopun viettoon saman tien, mieluummin kahdenkin.
Ja sitten tuo toinen asemapaikkani alakouluikäisten parissa. Sielläkin oli poikkeuksensa, valokuvaus. Ei ollut helppoa sekään kaikille. En viitsinyt edes opettajainhuoneessa saati oppilaille mainita, että kohta on luvassa lisää häslinkiä. Onneksi itse ehdin häipyä jaloista ennen kuin abien ajelu ehti koulun pihalle saakka.

Penkkarit ovat ihania, mutta onneksi niitä vietetään vain kerran vuodessa. Se on kyllä vielä sanottava, että itse abit koulullamme käyttäytyivät mallikkaasti, koko ajan hyvää makua noudattaen. Menneiden vuosien sotkujen setvinnästä oli selvästi otettu opiksi. Lupaavaa nuorisoa.

3 kommenttia:

  1. Juurikin näin!
    Me saimme kiskoa ekaluokkalaisia rekkojen alta... tai tarkemmin sanoen, vetäisimme heidät viime tipassa pois rakkjen alta. Kun sinne piti ikisoki mennä. Niinkuin nämä yltäkylläisyydessä elävät lapset eivät olisi karkkia nähneet saati niitä edes saaneet. Ahneus tuli kyllä ilmi monella tavalla. Meillä eriytyisoppijat olivat paljon kauniimmin kuin yleisopetuksen oppilaat.
    No onneksi tämä on vain kerran vuodessa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä erkat!
    Entäs sitten se murupaperisotku...?

    VastaaPoista
  3. Komennettiin jotta paperit roskiin ja aika hyvin osuivatki

    VastaaPoista