sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Merkintöjä paastonajalta 4

Paastonaika alkaa vähitellen kääntyä loppuaan kohti, jo ensi sunnuntaina on suuri juhla, pääsiäinen. Mulle oli tulla vähältä kiirus, tässä vielä viimeinen vanha paastonaikaterveiseni seurakunnan blogista.


 
Tämä teksti oli päivätty 20.3. 2009:

Vaikka tarkoitukseni oli tämän paaston aikana käydä läpi kunkin evankeliumin loppuluvut alkaen Jeesuksen viimeisestä matkasta pääsiäisjuhlille Jerusalemiin, niin Johanneksen evankeliumin aloituskohtaa oli jotenkin pakko hivuttaa ajassa kauemmas, itse asiassa aivan evankeliumin alkuun. Markus tiivistää ytimekkäästi keskeiset tapahtumat ja opetukset, Johannes taas on tallentanut uskomattoman määrän niin värikkäitä väittelyitä kuin terävää teologiaakin, viimeksi mainitusta suurimman osan Jeesus jakaa viimeisenä iltanaan kuten ehtoollisenkin. Markus oli nopealukuista, Johanneksen evankeliumia kelasin taakse ja eteen. Ihmettelenkin, miksi joskus nuorempana sain neuvon, että Raamatun luku kannattaa aloittaa Johanneksesta. Tosin en sitäkään neuvoa noudattanut, vaan aloitin Mooseksesta, lukeminen tyssäsi kuitenkin viimeistään Numeriin ellei jo Leviticukseen. Itse suosittelisin Raamatun vasta-alkajalle Markusta mieluummin kuin Johannesta. Saati Moosesta.

2 kommenttia:

  1. Rauhaisaa Pääsiäistä sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin! Minulle rauhaisa pääsiäinen on sitä, että pääsen kirkkoon harva se päivä.

    VastaaPoista