”Kevät keikkuen tulevi” toteutui tämänkin loman aikana. Välillä paistoi aurinko, välillä pyrytti ja keskiviikkona suorastaan myrskysi. Itse olin säihin tyytyväinen sikäli, että huonolla ilmalla minulla oli hyvä syy pysytellä sisällä ja puuhailla omiani, lähinnä askarrella ja ommella. Kuului lomaani toki vähän hemmotteluakin, tiistaina minulla oli nimittäin sovittuna tapaaminen hammaslääkärin kanssa. Sille päivälle sattui kaunis ilma, mutta olisinhan minä muutenkin lähtenyt kaupungille pyörällä. Paluumatkalla kävin ostamassa uuden vetoketjun talvitakkiini, jonka ikää sain lisättyä varmaan 10 vuodella vetskarin vaihtamalla. Kangas on niin hyvää, että se kyllä kestää vielä monen sesongin yli. Oman takkini lisäksi sain korjattua muutamat poikien farkut. Sitten vielä uusiokäytin nipun irtiratkottuja housujen vetoketjuja tekemällä lisää kukkaroita myyjäisiin.
Tuosta keskiviikosta kerron vielä sen, että minun piti sinä päivänä käydä hakemassa torikojun avain perjantain naistenpäivää varten (josta kirjoitan myöhemmin tarkemmin). Aamulla pyrytti ja ajattelin odotella hetken, jos pyry hellittäisi tai ainakin ehtisivät käydä auraamassa. Siinä odotellessani ompelin noita kukkaroita. Koska avain piti hakea viiteen mennessä ja koska pyry ei ottanut hellittääkseen vaan päinvastoin yltyi, lähdin liikkeelle saatuani viisi kukkaroa valmiiksi. Vein ne samalla seurakuntakodille käsityöpiirin kaappiin ja otin sieltä lainaksi pitsikukkakehikon, jota saatettaisiin illalla tarvita kukkatalkoissa (jotka nekin liittyivät kumma kyllä naistenpäivään, myöh. tark.) Meidän kaupunginosassa ei olut aurattu, mutta päästyäni pyörätielle pystyin nousemaan fillarin selkään ja polkemaan seurikselle. Sieltä piti jatkaa autotietä, jota ei ollut aurattu. Talutin taas puolen kilometriä seuraavalle pyörtiepätkälle. Tuuli puhalsi naamalle teräviä jäähileitä, naama oli märkä räästä, lumesta ja ehkä hiestäkin. Pyöräni lopulta pysköityäni naurahdin itselleni sitä lukitessani: kuvittelenko tosiaan, että joku varastaisi pyöräni itselleen riesaksi? Vauhtiin päästyäni hain sitten keskustasta toisenkin avaimen, jotta pääsisimme opiskelemaan hepreaa perjantai-iltana. Kaupungilla piti pyörää jälleen taluttaa. Onneksi minulla oli heijastinliivi, siinä myrskyssä näkyvyys oli muutamia metrejä.
Kotiin päästyäni olin hengästynyt ja hiestä märkä, mutta ei sen päivän urheilusuoritukset vielä siihen päättynee. Kun pyry oli jo illaksi lakannut (tosin tuuli oli edelleenn vähintään navakka), lähdimme miehen kanssa keskustaan kävellen, hän kirjastoon, minä em. kukka-askarteluiltaan. Siitä kertyi yhdelle päivälle ehkä nelisentoista kilometriä pyöräilyä ja kävelyä. Ehkä mulla ei sittenkään ole sydänvikaa, jota tässä taannoin vähän pelkäsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti