Talvilomapäiväkirja 1

Talviloman viimeinen päivä. Katse taaksepäin.

Loman häämöttäessä ei minulla ollut oikein mitään selviä suunnitelmia sen käytöstä. Ei ollut sovittuna sukulointeja saati mitään muutakaan reissaamista. Mehän emme tosin reissaakaan missään lomakohteissa. Mies ei pysty hyvin nukkumaan eikä hoitamaan diabetesta etelämaisissa hotelleissa, sitäkin on kokeiltu kerran. Minä taas en kaipaa lomalla pois kotoa enkä matkustamistakaan, kun työmatkani on niin pitkä.

Heti viimeisen – lyhyen – työpäivän jälkeen pyysin mieheni kanssani hiihtämään auringonpaisteeseen. Kävimme hiihtomajalla, parin kilometrin päässä. Niin siitä päästiin. Hiihtovelvoite oli suoritettuna ja loppuloman voisin viettää tekemällä mitä mieleen juolahtaa ja mikä sattuu huvittamaan. Kyllähän mies yritti saada minut myöhemminkin hiihtelemään, jopa meren jäälle ja käymään ”läheisellä” saarella, jonne rannasta olisi kolmisen kilometriä ja meidän pihasta varmaan kahdeksan. Se tuntuu kuuluvan tämän kaupungin asukkaiden velvollisuuksiin, että pitää siellä nimenomaisessa saaressa käydä ainakin kerran talvessa. Olen asunut täällä jo yli 20 vuotta, enkä kertaakaan ole käynyt. Nyt kuitenkin oli vähällä. Mies ehdotti, että kokeillaan, pääseekö sinne ajamaan pyörällä. Ajoimme ensin uimarannan tuntumaan, mistä avautuu alla oleva näkymä.

No, emme sitten kauaksi rannasta ajaneet, sen verran pehmeä oli luisteluhiihtoreitti. Samalla reissulla kävimme katsastamassa erään tuttavan myynnissä olevan purjeveneen. Mies oli sitä jo aiemmin käynyt tuttavan kanssa katsomassa. Lähdin minäkin tsekkaamaan, vaikka tiesinkin, etten ikimaailmassa haluaisi purjehtimaan. Paluumatkalla menimme kampukselle, jonne kirjasto on siirtynyt väliaikaisesti remonttia pakoon. Istuimme tilavassa aulassa syömässä retkieväämme ja minä piipahdin luksustoiletissa ennen kuin menimme kirjaston puolelle, minä selaamaan myynnissä olevia vinyylejä (vaikkei meillä ole levariakaan…) ja mies surffailemaan kirjaston koneelle.

Kirjastossa mies ihmetteli ääneen yliopiston upeita tiloja ja toivoi, että peruskoululaisiinkin voitaisiin satsata sillä viisiin. Samaa upeutta haikeana ihailin toiletissa: kaakelia ja lasia, eikä yhtään kirjoitettuja tai raaputettuja käyntikortteja.