Loppiaisen yksi nimi on epifania, tarkoittaa Jumalan ilmestymistä. Maailman pimeyteen ilmestyy Jumalan kirkkaus Kristuksessa.
Näin taas joku yö sitten unta vauvastani, jota hoidin ihan mielissäni. Eilen lueskelin vanhoja postauksiani, niitä joiden tunnisteena on "kipukohtia", ja sieltä palautui mieleen ystävän antama selitys unelle: vauva edustaa taakkaa. Onhan tässä jo keväästä asti sydämellä ollut taakka, joka välillä painaa raskaammin, välillä hetkellinen unohdus antaa lepotaukoa. Itsellä ja lähimmilläkin on kaikki kutakuinkin hyvin, mutta ahdistaa kun eräs nuori on valinnut vaarallisen tien. Siihen ahdistukseen sitten eilen koetin hakea lääkettä vanhoista postauksistani teemana: on sitä ennenkin ollut surtavaa ja murheet ei murehtimalla katoa. Olikohan ihan hölmöä koettaa hakea apua ahdistukseen vanhoista kipukohdista? Vai oliko se vain tyypillistä suomalaista ajattelutapaa?
En halua kertoa tarkemmin ahdistukseni aiheesta, mutta näilläkin eväillä joku lukija saattaa tulla avukseni rukousrintamaan. Osa ahdistuksestani tosin johtuu siitä, kun en tiedä, pitäisikö minun ja voisinko tehdä jotain muutakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti