keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Punatulkkuja sarjana




Täksi jouluksi askartelin eniten punatulkkukortteja, osan vein myyjäisiin, osan jaoin oppilailleni ja osan lähetin. Mallin sain äidiltäni joitakin vuosia sitten saamastani kortista. Äiti taas oli kuulemma saanut mallin isosiskoltani. Äidin kortista piirsin ph-kalvolle mallin.


Mulla on jemmassa tolkuton määrä vanhoja käytöstä poistettuja eli tarpeettomaksi käyneitä käytettyjä piirtoheitinkalvoja. Nykyisinhän kouluissa ei juuri enää piirtoheittimiä käytetäkään. Ainakin mallineiden leikkuuseen ne ovat hyvää kierrätysmateriaalia.
Alemmassa kuvassa näkyy se äidiltä saamani kortti ja tuputuksen ensimmäinen vaihe.


Tässä on menossa jo kolmas vaihe. Sarjatuotannossa on sekin hyvä puoli, että ensimmäiseksi tuputetut ehtivät kuivahtaa seuraavaa vaihetta varten.


                                                                    Lähikuva

Oksiin sirottelin sitten vielä vähän kiillettä klihtaamaan. Osaan korteista varistelin sitä suoraan maalin päälle, osassa taas annoin maalin kuivua ja käytin liimaa.

Tulipa punatulkkukuvia. Korvatkoon ne pipareista ottamatta jääneet kuvat. Mies tosin näytti räiskivän kännyllään, kun koristelin piparkakkuja, mutta en ole niitä kuvia nähnyt. Eikä hän hoksannut ottaa kuvaa uusimmasta keksinnöstäni, sarjatuotantosovelluksesta. Niin kelloja, tähtiä kuin lampaitakin koristelin useampaa kerralla, vetelemällä pursotetta vierekkäin aseteltujen piparien yli... Niin aion tehdä aina jatkossakin. Niin kauan kuin viitsin piparkakkuja koristella.

2 kommenttia:

  1. On näissä ollut valtavasti hommaa, mutta kaunis lopputulos! Kiitos kortista ja kirjeestä. Meillä ei täällä 5.kerroksessa pysty lintuja ruokkimaan, niin nyt on "tintu" ihan seinällä ilostuttamassa :)

    VastaaPoista