Keskiviikkona tulee aina entisen kotikuntani paikallislehti mulle tänne maan ääreen elikkäs rannikolle. Tämän päivän lehdessä kaksi asiaa kosketti minua. Ensimmäinen oli pikkuserkkuni kuolinilmoitus. Toki olin saanut asiasta tietää jo eilen pikkusiskoltani, mutta nyt se oli siinä, mustaa valkoisella. Ajattelin hänen iäkkäitä elossa olevia vanhempiaan sekä siskoa ja veljiä, muita pikkuserkkujamme. Reijo ehti syyskuussa täyttää 50 vuotta. Hänellä oli rukoileva mummo. Reijo oli siis rukousten lapsi, se tieto lohduttanee myös surevia.
Toisella tavalla, iloisen haikeasti kosketti juttu Majaniemestä, seurakunnan leirikeskuksesta. Aikoinaan Majoila -niminen uusherännyt emäntä lahjoitti testamentissaan tontin seurakunnalle, kuulin eräältä äidin serkulta, siis myös em. Reijon äidin serkulta. Lehtijutussa oli myös sisäkuva leirikeskuksesta. Vaikka virressä lauletaankin, että ei ole täällä mitään pysyvää, niin sama vanha ristinpuu on edelleen tutulla kunniapaikallaan Majaniemen alttariseinällä. Tuli ihan ikävä, kunpa pääsisi vielä joskus vierailemaan noilla nostalgisilla markiilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti