sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Atlantis

Näin merkillisen unen. Seisoimme parin pikkuoppilaani kanssa merenrannalla ja ihailimme kaukana siintävää kaupunkia. Yhtäkkiä siinä silmiemme edessä kaupunki vajosi mereen yhdessä rysäyksessä. Kaikki me säikähdimme ja järkytyimme, mutta tytöt olivat myös hyvin surullisia, käsittääkseni siksi, ettei se kaupunki ollut enää meidän kenenkään saavutettavissa.
Käsittääkseni Atlantis edustaa ihmisen kaikkivoipaisuutta, vähän samaan tapaan kuin Baabelin torni. Yli-ihminen kykenee telepatiaan ja vaikka alkemiaan.
Ylepys käy lankeemuksen edellä. Baabelin tornin täytyy kaatua, Atlantiksen täytyy vajota. "Ja sen sortuminen oli suuri."

1 kommentti:

  1. Kun aloin kertoa unesta miehelleni ja mietin äänen, mitähän se tarkoitti, hän vastasi, ettei minun uniani kannata yritä selittää. (On ne sen verran käsittämättömiä ja päättömiä, luin rivien välistä.)

    VastaaPoista