Surutyötä

Tinon muistolle

1.1.1953- 27.11.2010

Sain tänä aamuna suruviestin puhelimeeni. Tino oli menehtynyt varhain aamulla kotonaan sairauskohtaukseen.

Soitin illemmalla hänen siskolleen. Itkettiin.

En tiedä, mikä tässä on surullisinta. Sekö, että heidän perheensä on joutunut kohtaaman kuoleman jo niin monta kertaa - molemmat vanhemmat ovat kuolleet ja kuudesta sisaruksesta on enää kolme jäljellä. Sekö, että adventti on juuri alkamassa ja joulu tulossa, perheen, suvun ja yhdessäolon aika. Vai se, kun ajattelee, mitä Tino mahtoi tuntea, ajatella ja pelätä yksin viimeisinä hetkinään. Vai se, kun kaiken piti olla kunnossa, syöpä voitettuna ja elämä taas mallillaan.

Tajunta ei vain meinaa hyväksyä eikä uskoa todeksi.

Vihollisista viimeisenä kukistetaan Kuolema, tuo pelottava säälimätön vihollinen.

Tällä viikolla käsityöpiirissä Aulikki luki muutaman jakeen psalmista 103. Jae 14 kolahti niin, että meinasin laittaa sen blogiini. Ihan vain tuon yhden lyhyen lauseen ilman mitään selityksiä:
"Hän muistaa meidät tomuksi". Tänään tuo jae taas palasi mieleeni. Nyt oli aika kirjoittaa se ylös.


Näkemiin