Vaikka tälle päivälle oli tiedossa hyvissä ajoin sovittuja ja suunniteltuja asioita, jotka myös toteutuivat, niin mahtui loppiaiseeni myös useampia odottamattomia yllätyksiä. Mikä mukavinta, ne olivat kaikki hyvällä tavalla yllättäviä.
Sovittuna oli, että menemme lukemaan päivän tekstit jumikseen. Pappi vielä eilen varmisti, että olemmehan tulossa. Mutta hän yllätti meidät sakastirukouksen edellä pyytämällä pientä haastattelua kirkkokahveilla. Markus-pappi on seurakunnan tiedotusvastaava ja hän oli tekemässä juttua paikallislehden seuraavalle seurakuntasivulle siitä, miten ihmiset ovat kokeneet tämän kirkkoremontin aikaisen jumalanpalvelusten evakon seurakuntakodille. Niinpä sitten kahvikupin ääressä hän rätki meistä kuvia ja kirjoitti kierrekantiseen muistioonsa haja-ajatuksiamme. Voi olla, että torstaina kuvamme nähtyäni en enää olekaan positiivisesti yllättynyt tästä huomionosoituksesta...
Pyöräiltyämme viimassa takaisin kotiin ryhdyin laittamaan uuniperunoita ja valmistelemaan uuniin myös suppilovahveropiirakkaa ja joulutorttuja illaksi naisia varten. Viikattiin vastuuki pois joululiinan päältä, jotta sain kattaa juhlallisemmin. Kun kaikki alkoi olla valmista, puhelin soi. Ajattelin, että Seija soittaa jo uudestaan. Hän oli yrittänyt tavoitella meitä kirkkoreissumme aikana ja pyydellyt... ei vaan käskenyt käymään. Vaan nyt puhelimesta kuului miehen ääni. Hän kyllä esitteli itsensä, mutta sukunimi meni minulta ohi korvien. Mies alkoi puhua hirveän tuttavallisesti, ja kysyi sitten, mahdanko vielä tuntea hänet. Myönsin, että vaikka ääni oli hirveän tuttu, niin nyt lyö tyhjää. Hän oli serkkuni Heikki, Hepperi, jota en ole nähnyt kohta kymmeneen vuoteen. Pyyteli anteeksi, sanoi että "älä nyt Aila suutu, kun mä olen vähän ottanut". Ilmankos hänellä riitti puhuttavaa. Ja siksi varmaan en sukunimestäkään ollut saanut selvää. Mielissänihän minä olin Heikin soitosta, vaikka välillä ehdin hivenen pelätä, jos hän vaikka kovinkin pitkään jaksaa jutella, niin että vieraat ehtivät tupsahtaa ovesta. Se kyllä minua enemmän huoletti, kun hän kertoi olleensa ryyppyputkessa jo viidettä päivää. Kysyinkin, eikö se ota jo terveyden päälle, ja hän myönsi, että sydän hakkaa vimmatusti. Sydänhän hänen isälläänkin petti 1991. Heikki täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Silti hänen oli vaikea uskoa, että minäkin olen jo 46. Heikki alkoi lopetella puhelua hyvissä ajoin ennen viittä, ja pyysin häntä kertomaan äidilleenkin terveiseni. En saanut suunvuoroa kuitenkaan tarpeeksi kysyäkseni, mikä äidin uusi osoite on. Tämänvuotista joulukorttia ei Itella välttämättä ole viitsinyt toimittaa perille.
Kahvittelimme, juttelimme ja tietenkin myös harjoittelimme Jedidot-naisten kanssa. Laulut Israel-iltaa varten löytyivät yllättävän helposti ja yksimielisesti. Mutta aikomani valokuvat jäivät ottamatta. Olisi ollut mukava laittaa Dalialle kuvaterveisiä entisiltä laulutovereiltaan. Jospa siellä Israel-illassa sitten olisi kamera käyttövalmiina...
(Toistaiseksi) viimeiset tämän päivän mukavat yllätykset löytyivät sitten täältä tietokoneelta, sähköpostista. Viesteistä erityisesti ilahdutti se, että Seppo Myllykoski oli vahvistanut minut kaverikseen Facebookissa. Seppo oli OKL-kurssimme seniori ja isähahmo. Ihana kristitty. Vierailimme mieheni kanssa hänen ja Virpin kodissa useasti seuroissa. Siellä tuli rakkaaksi virsi "Herra Jeesus kun täällä vain kanssamme on, emme kauhistu vastustajaamme", silloin laulettiin vielä vanhoilla sanoilla.
Tähän on aika päättää. Hyvää yötä, Jeesus myötä, kiitos tästä päivästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti