Unikuvia

Samalla kun kiittelin veljenpoikaa vaivoottelusta ja taulun palauttamisesta, kyselin hautajaiskuvia. Vastasi, että faija oli ottanut kuvia, että häneltä kannattaisi niitä kysellä mutta että ketä kiinnostaa jotkut hautajaiskuvat. Nuori mies ei välttämättä sitä tosiaan ymmärrä. Minua ne kiinnostavat siinä kuin kaste-, rippi- tai hääkuvatkin.
Lupasin kysyä kuvia veljeltäni. En vielä ehtinyt kysyä, kun jo unissani sain häneltä laatikollisen kuvia. Olivat konvehtirasiassa aivan kuin ne minun vuosikertajoulukorttini. Rasiasta löytyi paljon muitakin kuin hautajaiskuvia, myös otoksia meidän lapsista pienenä ja vanhasta kodistamme kerrostaloasunnossa. Esittelin niitä tyttärelle, joka ei ehtinyt sitä kotia koskaan nähdä. Odotin häntä, kun muutimme tähän.
Mutta hautajaiskuvista pysäyttävimmät olivat otos, josta näki, mikä kuva vainajasta oli muistopöydällä, ja toinen, joka oli otettu avoimesta arkusta. Sitä kuvaa en uskaltanut tarkasti katsoa. Arvelin ruumiin olevan liiaksi runneltu, että kestäisin nähdä.
Aamulla herättyä oli haikea olo. Mietin uudelleen Janin kysymystä tai sen muunnelmaa: miksi haluaisin nähdä hautajaiskuvia. Luulen tietäväni vastauksen. Ne voivat osaltaan auttaa/ pakottaa ymmärtämään ja uskomaan, että Tino on todella ja lopullisesti poissa tästä ajasta.