Koholimista

Kahvinjuonti illalla ja mielenkiintoinen kirja (Kalevi Silvolan Puukuulat) yöpöydällä aiheuttivat sen, että aamulla en meinannut millään päästä tentehilleni. Kellon olin laittanut herättämään varttia vaille kahdeksan. (Olen ajatellut yrittää vähitellen palautua työrytmiin, mutta se pitäisi muistaa myös illalla - eikä vasta aamuyöstä.) Yhdeksän edellä sitten kankesin itseni ylös. Aamupäivällä pengoin lisää roinaa ja kampetta kirppikselle ja tuunasin farkkukassiani sitä varten myös. Farkkukassi tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että se on tehty housuista. Korjailin olkahihnaa (entistä vyötärönauhaa), pujottelin vyölenkkeihin eli fankkuihin pitsinauhaa, jonka olin jostain matonkuteisiin joutuneesta lakanasta aikanaan irti ratkonut. Samaa nauhaa riitti pätkä somisteeksi nurkkaan ja toiselle puolelle kassia, takataskun päälle ompelin käsin valkoisen virkatun kukkasen. Vaan unohdin ottaa kuvan. Ehkä parempi niin, on se jo aika nuhjainen, huomasin kirppiksen kirkkaiden lamppujen valossa. Ystävämme Saila on ostanut nyt eläkkeelle jäätyään kirppiksen ja siellä on useampia hyväntekeväisyyspöytiä. Mieheni raahasi Pietarin katulapsien hyväksi kaksi pahvilaatikollista kirjoja, enimmäkseen avioliitto-oppaita ja kristillistä kirjallisuutta. Tytär rohkaisi eilen, että kyllä me voimme luopua avioliittokirjoista, emme tarvitse niitä, kun olemme jo niin hyviä.
Kaupunkikierros venähti puoli kuuteen saakka, kun ruokakaupassa vielä Keijo halusi kertoa todistuksensa siitä, mitä Jeesus oli hänelle tehnyt joulun edellä. Se oli huikea tapaus! Ehkä saan sen myöhemmin täällä kertoa.
Kotiin päästyämme aloin vähitellen kokoilla sitten joulukoristeita pois kuusesta ja kaikkialta muualtakin, niinku "piisin ottalta". Kun minä olin tehnyt oman osuuteni, mies hajotti... ei kun paloitteli... ei kun purki kuusen takaisin laatikkoonsa. Nyt alkaa olla joulu riisuttuna. Vaan enkelikellon kasasin pystyyn nyt vasta, jäliistä joulun, niin sanoakseni.