Jälleen nostalgointia

Pappilan mummo kirjoitti blogissaan radiosta, joka toimii pyörittämällä kammesta. Siinä oli kuvakin, mutta se tuli näkyviin vasta, kun olin lukenut tuon alkujohdannon (tämä tietsikka on hidastellut viime aikoina monella kurin). Ihan nykyaikainen peli, mutta maininta kammesta toi mieleeni lapsuudenkodissa olleen gramofonin. Se oli varmaankin isän peruja, en usko, että äidin äidillä olisi ollut intressejä iskelmämusiikkiin, joita grammarin säiliötaskussa oli ns. savikiekkoina.
Savikiekkojen keskellä olevassa etikettipaperissa oli yleensä kuva, jossa koira istui gramofonin torven edessä naama torveen päin. Meidän grammarissa ei ollut sitä torvea, se oli jo tuollainen uudemmanaikainen avattava laatikkomalli. Joka nurkassa oli pieni kuparinen rasia sisäänrakennettuna. Sormella pukkaamalla rasiat avautuivat sivulle ja niissä oli jemmassa gramofoninneuloja (joilla kuulemma nuorin veljemme on rokotettu).

Emme me kai olisi saaneet sillä leikkiä, mutta kyllä se oli rikki jo ennen meidän leikkejämmekin. Vieteri oli irti tai poikki, joten kammella vääntämällä levy ei kauaa pyörinyt. Mutta toki me keksimme konstin. Sormella levyä pystyi pyörittämään. Siinä oli vielä se etu, että pyörimisnopeutta saattoi vaihdella, välillä laulaja muuttui matalaksi ja hitaaksi bassoksi, välillä pikkuoravaksi.

Ei meillä monta levyä ollut, lähinnä sodanaikaisia iskelmiä:

"Mä vartiossa seison nyt yössä yksinäin, on seuranain vain taivaan tähti kirkas... " Tätähän laulua Tuntemattoman Honkajokikin kovasti ihmetteli...

"Varjele, Luoja, ihmisen lasta merimiehen muijaksi joutumasta. Merimiehen muija ja kalamiehen koira ne yhdessä rannalla ruikuttaa." Tämä oli ehkä minun vakioveivausta. Laulajalla vähän vonkuva, valittava ääni. Ja ajan tavan mukaan, TODELLA pitkät välisoitot, ja sitten säkeistö vain kerrattiin. Saattoi tässä olla toinenkin säkeistö, mutten sitä enää muista.

Ja sitten se ihana ja kaunis "Näky nuotiolla":
"Kun mä nuotion vierellä muistelen sua, niin on luonani taivas ja maa. Sua keinutan polvellain, pien ystäväin, sun korvaasi kuiskaan näin. Kun saavun sua kaukaa katsomaan, sydän kertoen kaipaustaan. Tule, viihdytä mua, ole taas valonain tuoden arkeeni sunnuntain."

Melodioita ei tänne saa muistiin, mutta toistaiseksi ne ovatkin pysyneet mulla päässä.