Könnön koulu

Skannasin joukon albumini lapsuuskuvia. Tämä talvitunnelma on 60-luvun loppupuolelta, tarkempaa vuosilukua en osaa antaa, mutta en kuitenkaan missään nimessä ole viittä vuotta vanhempi tuossa. Sen tietää hiuksista, jotka ovat vielä vaaleat kiharat.

Kuvassa on monia suloisia yksityiskohtia; vino kelkka, paksut tumput, yhdennäköisyys äidin lapsuuskuvien kanssa. Mutta erityisesti mieltä lämmittää myös takana näkyvä koulurakennus. Könnön kansakoulu, myöhemmin ala-aste oli aivan naapurissamme, maantien toisella puolella. Siitä oli omat etunsa, jos lievät haittansakin. Mutta vaikka koulu oli niin lähellä, niin ei minulla silti ole siitä montakaan kuvaa. Aikanaan kai kuviteltiin, että koulu pysyy tuossa koulukäytössä iän kaiken. Mutta jo pari vuosikymmentä sitten kouluverkostoa karsittiin ja Könnön koulu meni myyntiin. Nyt sinne ei enää taida olla asiaa kameran kanssa.

Tuohon kouluun liittyy paljon mukavia, vielä enemmän hauskoja, joskin myös niitä synkkiä ja ikäviä muistoja, mutta onneksi huomattavasti vähemmän kuin positiivisia. Könnönkouluaikani ikävien muistojen määrän laskemiseen riittää yhden käden sormet.

Niitä mukavia koulumuistoja voisin vähitellen tänne kirjata muistiin. Tähän aluksi muistikuva koulun aloituksesta. Loppukesästä nuorin isoveljeni valmensi minua koulua varten. Hän neuvoi, mitä minun pitäisi tehdä ja miten puolustautua, jos joku alkaa kiusata. Hänen valmennusohjelmansa perustui omaan kokemukseen. Veli oli joutunut käymään omat kiirastulensa keskikouluun siirryttyään, vuotta nuorempana ja päätä lyhempänä muita.

Kerrottakoon, että sen verran veljen valmennus varmaan auttoi, että saatoin aloittaa koulun rohkein mielin, itsevarmuutta uhkuen. Muistan, miten eräälle luokkatoverilleni koulun aloitus oli tosi paha paikka, itkien hän sinne jäi, kun äiti lähti. Kumpi lienee ollut tärkeämpi syy, rohkea mieleni vai iso kokoni, mutta minua ei kiusattu Könnön koulussa.