Aamulla ennen kellon soittoa ja päivän valkenemista heräsin siihen, kun mies kävi makkarissa ulkotakki päällään. Yritin huikata "minne matka", mutta ei hän ehtinyt jäädä vastailemaan. Jatkoin uniani ja sain vastauksen noustuani kännykkähälytykseen. Mies oli mennyt asuntovaunutyömaalleen, kun sieltä oli kuulunut - kuulemma - kova rysähdys. Ns. kattohirsi oli rämähtänyt vaunun uudelle peltikatolle. Miehellä on tuolla talon päädyssä ollut vissiin vuoden verran sellainen laihnapeitteestä tehty teltta projektin suojana, kaiketi erinäisten rakennelmien varassa. Kai jokin niistä tukipuista oli aamuyöllä valahtanut. Ilmeisesti yöllä oli jonkin verran satanut ja ehkä myrskynnytkin, koska sademyrskyä riitti uneeni asti, valtaisat lammikot.
Kävin pari päivää sitten - siis ennen mahatautiani - viimeksi kurkkaamassa, millä mallilla puolison projekti on. Sivuseinät olivat jo pystyssä koko pituudelta. Nyt hän taitaa rustata sisuskaluja takaisin. (Jokin sähkökäyttöinen hurruutin siellä nytkin kuuluu soivan.) Osa kaapeista ja hyllyistä vaurioitui siinä samassa edelliskesän myrskyssä, missä kaatunut petäjä murskasi vaunun katon.
Ja tämä vaunu siis ei silloin ollut silloin vielä meidän. Mies ikisoki osti itselleen tuollaisen rian! Vaan eipä mitään, hän osti sen sellaiselta mieheltä, joka oli ostanut myrskyvauriovaunuja heti läjäpäin mutta joka oli tullut toisiin ajatuksiin ja tajunnut, ettei itse millään kaikkia vaunuja jaksa ja ehdi kunnostaa myyntiin.
On se mukava, kun miehellä on mielekästä tekemistä. Ei niin kaipaile rouvaakaan töistä kiireesti kotiin. Mutta se kääntöpuoli tässä on, että huushollihommat eivät välttämättä olekaan tehtynä kotiin tultuani. Eivätkä muuten välttämättä tule tehtyä kotiin tultuanikaan.
Ihana sana, enpäs ollu muistanukaan..ikisoki, mä käytän sitä puhekieles ikinsokin. On siinä rojektia ja tälläämistä ennenku o kunnos. Mutta näköö kyllä sitten heti kättensä jäljet! Älä sure, ei ne kotityöt tuu multakaan niin vaan tehtyä, ei ainakaa ny ennen kässämessuja, oikeen tympii.
VastaaPoistaHei Aila !
VastaaPoistaKiva kun kävit minulla kylässä.
Ja muista vinkata minulle jos sen nenäliinapussukan teet.