Työteliästä uneksuntaa

Perjantaina saamani puhelinsoitto aiheutti osan viimeöisestä untennäöstä. Olimme olevinaan miehen kanssa tekstinlukuvuorossa, siis pyhänä kirkossa. Jo kotoa lähtiessä olimme kuitenkin pahasti myöhässä. Sen sijaan, että olisin ilmoittanut papille, että olemme kyllä tulossa, koetin epätoivon vimmalla löytää kirkkokäsikirjasta oikeaa sivua, missä sanottaisiin tämän pyhän tekstit. Ehdimme ihmeen kaupalla kirkkoon, ja jatkoin siellä toivotonta tekstien haeskelua, niin kuin niitä ei olisi mukamas siellä valmiina ollut lukupulpetissa, kuten joka pyhä suntion valmiiksi hakemina. Löysin kirjastani jopa eestinkieliset tekstit, vaan en etsimääni. Samalla minun olisi pitänyt etsiä teksteihin sopiva laulu vastausmusiikiksi. Mutta kun en tiennyt niitä tekstejä... Jossain välissä taisin kuitenkin saada papille sanan, että olin lupautunut tekstinluvun väliin laulamaan vastausmusiikkia. Onneksi muuten jumalanpalvelusmusiikista näytti huolehtivan nuorten musiikkiryhmä, mikit ja kaikki. Mutta jostain syystä mun piti hypätä siihenkin remmiin. Oliko alkulaulu heille outo vai miksi lie solisti vinkkasi minut laulamaaan sopraanoa.
Mahtoi olla turhan hektistä jumalanpalvelusta, kun sen päälle aloin uneksia käynnistä jäätelökioskilla. Ilokseni siellä myytiin jäätelöpalloja tikun nokassa, ilman sitä turhanaikaista keksitötteröä, jonka syöminen on minulle pakkopullaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Herättyäni aloin tuumata, noinkohan sellainen olisi mahdollista. Ei taitaisi pallo pysyä tikussa. Mutta sen sijaan voisin joku kerta ottaa oman lautasen ja lusikan mukaan ja pyytää laittamaan mango-melonipallukan siihen. Pitäkööt vohvelikeksinsä.