Tuossa omenapuukuvia koneelle ladatessani innostuin katselemaan syyskuun kuvasatoa ja haluan muutaman mieheni ottaman otoksen laittaa näkösälle, kyläreissultamme Millanin luona. Siellä on aina lämmin vastaanotto, kuten olen maininnutkin, kuin myös sen, että sen voi ymmärtää todella laajasti. Nuoret koiratytöt tässä ihmettelevät vanhaa kukkatakkitätiä, jonka käsi vispaa koiran turkissa.
Usmasta laitan kaksi kuvaa, jotka olivat minusta niin mainioita, koska niille voisi antaa nimeksi "Etsi yksi eroavaisuus".
Alla murto-osa tuliaisista. Kesäkurpitsoista on jäljellä yksi noista keltaisista ja yksi vihreistä. Täytyy vielä kerran kehua, miten hyvää, mehukasta ja pehmeää "porkkanakakkua" tuli, kun korvasin porkkanaraasteen kurpitsaraasteella. Jätin osan rasvasta pois, kun kurpitsa on niin paljon kosteampaa kuin porkkana. Lisäksi jätin sitten tekemättä sen tomusokerikuorrutteen, kun kakku ei sitä tuntunut lainkaan kaipaavan. Oikeastaan kakku-sana on vähän harhaanjohtava, uunipellillehän se tehdään, toisinaan puhunkin porkkanapiirakasta, mutta risetissä lukee jotta kakku.
Tässä se pippuribasilika, noi kauniskyntiset kädet eivät ole mun, vaan Millanin. Alareunassa häämöttää palavaa rakkautta, joka nyt sitten istuu penkissäni.
Lopuksi pyysin miestä ottamaan kuvan myös valtavassa kukkaloistossa olevasta daliasta, se kun oli vielä niin upean värinenkin. Harmi vaan, kamera hailensi väriä, joka oikeasti oli syvä ja tummanpurppurainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti