keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Tuvan sydän 20 vuoden takaa

Vilukissin kommentti edelliseen postaukseeni kirvoitti muistelemaan lapsuuskotimme tuvan olemusta. Jonkun sisaruksiemme albumeiden kätköistä saattaisi löytyä kuvia siitä, miltä tupa näytti 70-luvulla (ja miltä se oli näyttänyt koko lapsuutemme ajan, lukuunottamatta että lankkulattian maalipinta toisinaan uusittiin). Itseltäni löytyi tähän hätään (mikäs hätä tässä?) eräs jouluinen kuva vuodelta 1989, ajalta, jolloin tupaan oli jo vedetty vesijohto - mikä tapahtui vuonna 1985 - eikä enää tiskattu hellalla tai tiskipöydällä alumiinisissa tiskivadeissa. Vilukissi ihmetteli yläkaappien puuttumista tuosta puuhellan viereiseltä seinustalta. Silloin kun hellan vieressä oli se tiskipöytä, jonka päällä oli mm. siniseksi emaloidun vesisangon paikka, pöydän yläpuolella oli puuritiläinen tiskienkuivauskaappi ja pieni kaappi jauhoille, mausteilla ym. ruuanlaittoon tarvittaville kuiva-aineille.Vesijohdon vetämisen jälkeen tiskipöytä kuivauskaappeineen siirtyi ikkunaseinälle, jossa se muuten edelleen on sisareni emännyydessä. Nyt siskon aikana ei tuo kuvan seinäkään ole enää tyhjillään, vaan siinä on purnukkahylly, tauluja, kello...


Lapsuusaikoina tiskipöydän "alakaappiryhmään" kuului myös iso puulaatikko, jonka yläreunassa olevasta rivasta se keikautettiin auki silloin, kun sinne kannettiin halkosylyys liiveristä. Kaapit olivat vaaleansiniseksi maalattua täyspuuta. Tuo puuhellan yläpuolella näkyvä leivinuuni ei toiminut minun muistini aikana, sitä pidettiin lähinnä nuohousvälineiden säilytyspaikkana. Sen sijaan hellan uuni oli ahkerassa käytössä. Tuo hella taitaa olla järjestyksessään toinen, kun ensimmäisen puuhellamme tulipesä alkoi vähitellen murentua sen jälkeen, kun vanhin veli oli siellä posauttanut jonkin omatekemän pommin. Muistan, miten hankalaa oli välillä saada vivusta laskettua arina alemmaksi leivonta-asentoon, jolloin pesään sai mahtumaan enemmän puuta palamaan. Hellakoukulla piti avittaa painamalla arinan takaosasta, niin sai sen asettumaan kohorillensa.


Kuvassa on itseni lisäksi edellämainittu vanhin veljemme entisen kihlattunsa kanssa sekä rakas isämme. Näkyypä siellä julumetun nallen takana esikoispoikanikin. Ja kinkku mojuu huoneenlämmös... Kaljapullon jätti pöydänkulmalle todennäköisesti joulupukkina häärinyt nuorin veljemme. Varsinainen kusipukki.

3 kommenttia:

  1. Kerrot, kuin kertoisit synnyinkodistani. Tuli puulatikko niin tuttuna mieleen, sinne kannettiin aikamoisia sylyksiä puita

    VastaaPoista
  2. Voi joo, sellainen puille tarkoitettu laatikkokin oli. Puuloora! Vai et ollutkaan murkku ed.kuvassa, heh. Muurinotta, vesisanko ja siinä nappo...voi että.Munkin synnyinkodissani asustaa pikkusisareni ja paljon on muutettu. Eniten harmittaa sellaisen kaapinnkatoaminen, jossa oli yläosa ja alaosa ja välissä avotilaa ja jossa oli leikkuulautakin, eipäs ku se olikin leivinlauta!

    VastaaPoista
  3. Mä lippasin halot vasemmalle käsivarrelleni. Joskus kannettiin pärekopallakin puita, erityisesti köökkiin (eli "navettakeittiöön"), kun siellä poltettiin puunmoskat ja juurakoita, joita oli helpompi kantaa kopas.
    Muurinotta = piisinotta, ja se nappo, ellei peräti knappo.
    Mun isosisko on pyrkinyt säilyttämään mahdollisimman paljon vanhaa, ja on jopa kirppareilta ostanut rikkoutuneitten kippojen tilalle samanlaisia. (Ihana löytö oli oman "olavalautaseni" kaksoiskappale...) Vanhempamme hävittivät meidän upean piironkimme rahapulassa jollekin antiikkikaiffarille. Sitä sisko harmittelee vieläkin, tosin sen piirongin lautasten kaksoiskappaleita hän on niin ikään jostain löytänyt.

    VastaaPoista