tiistai 27. syyskuuta 2011
Joutehnani
Töistä tultua istuin aikani television ääressä, katsoin ensin Arvottomat, sitten Joulupukin ja noitarummun (ne on tallennettuina tuonne jonkin laitteen sisään, kai). Sitten siirryin istumaan tietsikan ääreen. Hommia pakoilemaan. Tai ehkä voisin kaunistella totuutta väittämällä, että tulin inspistä etsimään.
Jotain löysinkin. Meillä on rutkakaupalla diakuvia. Viime keväänä etsiskelin niiden joukosta Israelin matkalta otettuja kuvia ja toki niitä löysinkin - vaikka jäi vaivaamaan, että niitä piti olla enemmän ja että missä kummassa ne loput voisivat olla. No, koulua varten etsimieni matkakuvien lisäksi innostuin katselemaan muitakin vanhoja kuvia. Siinä katsellessani taisin todeta ääneen, että nämä pitäisi saada digitaaliseen muotoonkin. No, eikö mitä, mies otti kameran ja alkoi räpsiä digikamerallaan kuvia suoraan valkokankaalta. Juu, onhan niitä nyt digimuodossa, mutta laatu ei ole ihan sitä, mitä ois voinut.
Äsken koneelle tallennettuja valokuvia selatessani törmäsin sitten noihin keväällä vanhoista kuvista räpsittyihin otoksiin. Muutaman niistä jo rajasin ja muutin pienempään kokoon voidakseni käyttää fb:ssa tai blogissa. Tässä yksi niistä, parinkymmenen vuoden takaa.
Kuva on otettu lapsuuskotimme tuvassa, äiteellä lampahankakku sylissä, minä ihmettelen piisin nurkalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Meillä oli hyvin ton tyyppiset alakaapit. Aika erikoista,e ttei teillä ollut yläkaappeja (ainakaan tolla kohdalla), olitte silloin jo nykyaikaisia! Onpas sulla pitkät hiukset! Suu on just niinku murkulla tuleekin olla, heh. Kakku sylissä, mun mummallakin oli kakkuja, muistan miten ne juoksi hypehdellen lammashakaan!
VastaaPoistaOvatpas söpöjä - kaikki kolme :)
VastaaPoistaKiitos, Millan ja Vilukissi, mukavista kommenteista!
VastaaPoistaMurkku!!! Buahahahhaa, mä sain päivän naurut! Olin tuossa vaiheessa ainakin kahden lapsen äippä, ellen kolmen.
Vilukissin keittiönkaappimietteet inspasivat minua, taidanpa kirjoittaa postauksen - jos löydän lisää mukavia kuvia lapsuuskodin tuvasta.
Sä pistikki niin varahin toimeksi tuos lapsenteos ja sen jäläkehen on pitäny kaikin puolin niin kiirusta, jottet oo kerinny vanahenemahankahan :)
VastaaPoistaNo ei mulla sentähä mitää teiniraskauksia ollu. Kiitos ny kumminki kaunihista sanoosta.
VastaaPoistaTarkistin asian, kaksi lasta tuos vaihees oli vasta (melekeen runua!)