tiistai 16. lokakuuta 2012

"Kuvaa keittiössäsi olevia asioita"

Sain Millanilta haasteen ottaa kuvia keittiöstämme. Jo lapsena sain kuulla olevani liian rehellinen. Niinpä nämä kuvatkin ovat rehellisen raadollisia. En yrittänytkään antaa valheellista kuvaa raivaamalla epäesteettisyyksiä pois kuva-alueelta. Onneksi mies oli edellisenä päivänä luutunnut lattian...

Kerrottakoon ensi alkuun, että keittiössämme tehdään ruokaa ja leivotaan. Ruokailutila on tuvan puolella. Toiseksi kerrottakoon, että teimme keittiöremontin 2006, jolloin saimme lisää valoisuutta, avaruutta ja - periaatteessa - helppohoitoisempia pintoja.

 Eka kuvassa esittelen mikron välikössään. Tämä oli yksi mukava ratkaisu, joka antoi lisää pöytätilaa. Kaapin päällä säilytän maljakoita ja tapetilla päällystettyä banaanilaatikkoa, joka on kesällä täynnä muovirasioita- ja pulloja. Rukinlapa on miehen papalta.

 Toinen mukava ratkaisu oli jättää leikkuulauta pois tilaa viemästä laatikostolta. Meillä syödään niin paljon valmiiksi viipaloitua tai ruispaloja, että satunnaisiin leikkaamisiin käy irtoleikkuualustat.  Eikä kerry murusia. Pitkät hantaakit palvelevat hantuukien roikottimina... Epäsiistin näköistä, mutta kätsyä. Epäsiistin näköistä taitaa olla minun iltapalaleipänikin tyhjien suklaakuorien ym. roinan seassa.

Kolmas mukava ratkaisu ja ehdoton vaatimukseni oli kunnollinen ja runsas jätteidenlajittelumahdollisuus. Allaskaapissa on molempien ovien takana yhteensä kuusi lajitteluastiaa + pikkuinen patteriroskis. Ei ole täältäkään kaapista kukaan hetkeen roiskeita siivonnut.

 Tästä nurkkauksesta keittiöremontti-idea sai alkunsa. Siinä oli ennen kylmiö, joka simahti juuri ennen lakkiaisia. Väliaikaisesti sijoitettiin tuo tilalle hankittu korkea jääkaappi kylmiön ovenreikään. Mutta kun kylmiön hyllyille jäi jumiin jemmaan mm. marjanpoimurit, niin loppukesällä piti jääkaappi siirtää pois tieltä, ja silloin alkoi kylmiön tyhjöö ja purku. Kylmiön tilalla on nyt sitten siivouskomeropari vasemmalla ja "ompelunurkkaus" oikealla. Oikeasti nurkkapöytä (jolle kertyy kaikenlaista käsistä pois laitettua) on ahdas muun kuin barbinvaatteiden ompeluun, mutta ainakin sekä ompelukone että saumuri ovat tuossa saatavilla, ettei tarvi raijata esiin makkarin kaapista. Lattialla ostoskasseja.

Viimeisessä kuvassa on "piisin otta" ja keraaminen liesi + kiertoilmauuni. Seinäkaakelit ostettiin meille loppuunmyynnistä ennen kuin uudesta keittiöstä oli mitään selvää suunnitelmaa. Ja kas vain, ne riittivät. Seurakuntatiedot roikkuvat näkösällä magneetin avulla. Reelingit olivat myös mukava parannus edellisen keittiön rumiin nauloihin verrattuna. Esiliinoille mun pitäisi keksiä uusi säilytyspaikka. Niiden edellisen, säilytyskorin, tilalla on nyt se Liisa-tädin julmetun kokoinen monitoinikone alakaapissa.

Tämä tästä. Haastan edelleen Vihrun blogin keittiötä kuvaamaan. Sielläkin on eletty remontin mainingeissa.

3 kommenttia:

  1. Komia keittiö teillä, Tykkään kovasti tuosta sinisen ja rosterin yhdistelmästä. Hella näyttää kyllä niin modernilta, että en uskaltaisi koskea :)

    VastaaPoista
  2. Kotoosta! Just tuollaiselta sen pitääkin näyttää, asutulta ja kodilta! Mulla roikkuu kanssa hantuukia noista pitkistä rivoista, se on todellakin kätevää. Talo saa elää tavallaan ja vieraat tulee ajallaan. Mun asunnossani ei viikolla paljoa keitellä, siksi mulla ei ole tuollaisia ihanuuksiakaan (muuta kuin alalaatikossa), patalappuja. Vk.lopulla keittelen eri paikassa, mieheni luona ja siellä on taas tavarat esillä. Niin kuin kotoisasti! (ps. vilukissi-hahmona on päässyt novelliin...)

    VastaaPoista
  3. Ei tuo hella mikään kauhia härrävärkki ole, mutta en kyllä itsekään ole opetellut (vielä?) ajastimen käyttöä. Se liittyykin kaiketi vain uuniin. Keraamisessa levyssä näkyy levyjen kuvat, joista valitaan se, mitä ruvetaan lämmittämään, kunhan ensin on painettu starttinappulaa. Levyt eivät siis mene helposti vahingossa päälle.

    Täytyy vielä myöntää, että "satuin" ottamaan kuvat silloin, kun tiskipöytä oli hiljan raivattu. Nyt se taas näyttää erilaiselta.
    Novellista varmaan kuulemme vielä.

    VastaaPoista