keskiviikko 17. lokakuuta 2012

"Unelmakauppa"

Näin edellisyönä kamalaa unta, mutta viime yönä pelkästään hullua. Toki siitäkin herättyäni ajattelin, että onneksi oli vain unta.
Mies oli olovana omin päin mennyt ostamaan talon. Ihan tuosta vierestä, tällaisen samanmallisen kuin meillä jo valmiiksi oli. Tietenkin olin utelias näkemään, millainen talo on sisältä ja millaista kasvillisuutta naapurin emännällä oli ollut pihassaan. Puutarha oli tyydyttävä, peltoalaa vähän enemmän kuin meillä nyt on, varsin runsaasti tilaa kukkaistutuksille ympäri taloa, yhdessä nurkkauksessa räystääseen asti yltävää kotkansiipeä(!) ja yhdellä seinustalla runsas mutta tunnistamaton köynnöskasvi. Toivoin salaa sen olevan kärhö. Erikoista oli sekin, että naapurin tontti osoittautui merenrantatontiksi.
Sisällä odotti yllätys. Talo oli rinnetalo, mutta korkeuseroa ei ollutkaan ratkaistu portailla... Olohuoneen lattia oli viettävä! Kun kokeilin istua sohvalle, niin se keikahtikin nurin "alamäkeen". Mutta sitten hoksasin sen hyvän puolen, että mahdolliset tulevat lastenlapset saattaisivat laskea liukumäkeä olohuoneen lattialla. Parketissa oli lisäksi vielä hyvä lakkapinta toisin kuin omassa talossamme.
En kuitenkaan unessa tivannut mieheltä, miksi ihmeessä hän oli mennyt tekemään kaupat naapuritalosta, vaikka sitä itsekseni ihmettelinkin. Rupesin vain kiltisti suunnittelemaan tavaroiden muuttoa, että nyt voisi olla sopiva aika samalla karsia roinaa vaikka kirppikselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti